Susien vierailut asuintaajamissa loputtava

Sami Kytö
Pöytyä

/ #89

04.03.2009 17:51

Lopuksi tuli mieleen ihan vain jostain syystä tuossa viimeisen lauseesi kohdalla erään viisaan miehen sanat: "Ihminen on vain yksi eläimistä, toisinaan parempi, useammin huonompi kuin nelijalkaiset, koska hän on "jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä" ansiosta tullut eläimistä häijymmäksi!".

----------------------

Itse elän kyseisen hepun filosofian mukaan, joka ainakin yhdysvalloissa on virallinen uskonto. "Älä tapa ei-ihmiseläintä, muuta kuin ruoaksi tai puolustukseksi", on saman hepun suusta, ja tätä sääntöä pyrin itse noudattamaan.

Näin ollen olen hieman samalla kannalla adressin tämän kohdan kanssa:

"Pyydämme, että pihapiirissä, karja-aitauksien ja kouluteiden lähistöllä oleskelevat sudet voitaisiin lopettaa välittömästi turvallisuussyistä."

Mutta jollei susi toimillaan aiheuta tilannetta jossa se täytyy tappaa jonkun suojelemiseksi, olen sitä mieltä, että antaa sen oleskella siellä. Paitsi jos sen tappaja tekee siitä ravintoa, kuten hirvistä ja karhuistakin. Muuten kyseessä on tarpeeton tappo. Pelko lasten kimppuun käymisestä ei ole riittävä perustelu.

Kuten varmasti moni tietää, niin täällä pöytyän seuduilla on nyt havaittu susia, joten itsekin vähän huolestuttaa kyllä lapsien tilanne, ja itsekin välillä mietityttää kun käy öisin tupakalla, vaikka en asukaan metsän keskellä. Silti en alkaisi tappamaan sutta tai mitään muuta eläintä, ilman että tuo edellä mainitsemani sääntö toteutuu.

Itse olen samaa mieltä erään aikaisemman kommentoijan mukaan siitä että sudet pitää opettaa pelkäämään ihmistä. Minulla ei kuitenkaan ole tarjota mitään pätevää keinoa tähän. Tietenkin jonkinnäköisellä logiikalla, voisi tokaista, että koska susi kuulemma pelkää tulta, niin pistäkää lapset sinne tielle iso soihtu kädessä. Tuo on kuitenkin vastuutonta ajattelua.