Koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tomin muistolle.
monta tapaa seurannut |
/ #307 Re: Ongelma järjestelmässä, ei ihmisissä31.03.2015 10:56#150: Marko Koskinen - Ongelma järjestelmässä, ei ihmisissä Olen paljolti samaa mieltä. Jos kiellot tehoaisivat, ne olisivat sen jo tehneet. se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asioille voisi tehdä mitään. Jatkuvasti valitetaan, että työrauhan säilyttämiseen kuluu koulussa suuri osa ajasta. Kenen ajasta? Kenen työrauhasta? Mielekästä tekemistä ja monipuolisista taidoista arvostusta saavat lapset keksivät mitä ilmeisimmin paljon vähemmän mitään typerää. Opetettavat asiat ovat kertauksineen toisinaan lapsille jopa niin helppoja, että saavat olla todella kekseliäitä viihdyttääkseen itseään tunnilla, joten opinnoissa hyvin menestynyt voi päätyä kiusaajaksi aivan samasta syystä, kuin se, jolle opetustapa on vaikea. Jos päivästä toiseen, vuodesta toiseen kokee tuntikaupalla syystä tai toisesta turhautumista ja ainoa tavoite on olla hiljaa, tai "aktiivinen" opettajan vaatimalla tavalla, on se aikuisten taholta vahva viesti siitä, että tasapäisyys on tärkeintä ja eroavaisuudet, olivatpa millaisia tahansa tai sitä ylipäätään oikeasti tai eivät, ovat pahasta. Aikuisten olisi ihan ensimmäisenä opittava kunnioittamaan jokaista lasta omana itsenään. Sen sijaan edelleen lapset kuulevat siitä, että pitää olla REIPAS ja PUOLUSTAA ITSEÄÄN. Huom! Itseään!? Jos esim. ujouteen aikuiset suhtautuvat luontevasti ja ymmärtävästi, lapset ottavat aikuisista mallia. Lapset ovat myös huomionkipeitä, joten aikuisten kannattaa erityisesti pitää huoli siitä, että heillä on mahdollisuus saada huomiota mukavia asioita tekemällä. Jos kukaan ei hyökkää, tai jonkun muun puolustamista pidetään yhtä hyvänä ja tärkeänä kuin itsensä puolustamista, on kaikilla tapa selviytyä hyvillä mielin. Jos aikuinen luokassa puuttuu suurimmalta osin vain kaikkeen kielteiseen, myös lapset oppivat kaivelemaan vikoja toisistaan. Oman kokemukseni mukaan luokissa, joissa opettaja huomaa oppilaitaan hyvillä ja kannustavilla kommenteilla ja "hiljaa" -komentamisen sijaan muokkaa opetustapaansa lapsia kiinnostavaksi tai antaa tarpeellisen tauon, on paljon parempi ja hyväksyvämpi ilmapiiri myös lasten keskuudessa. Asenne tarttuu. Opettajatkin usein leimaavat eri luokkia hyviksi, huonoiksi, levottomiksi tai rauhallisiksi. Ihan saattumoisinko tiettyjen luokkien vanhemmat ovat huonompia kasvattajia? Tuskin. Kyllä syyt löytyvät siitä millaisilla keinoilla ja tekemisillä lapset RYHMÄNÄ opetetaan toimimaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3530 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
432 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20455 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1769 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1522 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
72 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
23 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025