Koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tomin muistolle.
Kasvatuksen haasteet |
/ #372 Re: Ei mahda mitään,saavutettua etuisuutta ei saa pois27.04.2015 21:43#2: vääräuskoinen - Ei mahda mitään,saavutettua etuisuutta ei saa pois Kiusaaminen osoittaa sivistyksen puuttumista ja puutteellista kasvatusta. Rahvaanomaista, alhaista kiusaamista on todennäköisesti ollut aina, joskaan esim. minun kouluaikoinani sitä en ympäristössäni havainnut. Myös aikuiset kiusaa ja olen havainnut ympäristössäni törkeää työpaikkakiusaamista. Vanhemmuus on vaativa haaste. Lapsen kasvamaan saattamisessa ihmisyyteen, korkeaan eettiseen ja sydämelliseen sivistykseen on oltava johdonmukainen. Terveen tunneälyn, myötätuntoisuuden/omantunnon kehittyminen ei voi tapahtua ilman taitavaa keskustelua, ohjausta ja esim. kuvailevia tarinoita, joiden avulla voidaan ohjata lapsia. Tätä kodin kavatustehtävää tulisi tukea myös isovanhempien, koulun, harrastusten ja muiden yhteisöjen kavatukselliset arvot, tavoitteet, teot ja ihanteet. Palkitseva palaute lähimmäisiin rakentavasti ja ystävällisesti suhtautuvista. Itsekkyyden sijasta tulee opettaa ja vaatia ottamaan huomioon myös lähimmäisiä, kavereita. Liian fiksun lapsen kohdalla tämä systemaattinen kasvatus voi tosin johtaa uhriksi joutumisen asemaan, jos kaveripiiri ei ole ystävällinen ja alkavat käyttää hyväkseen tai mielivallan käyttämistä "kilttiä, hyvää ja sopeutuvaa kaveria" kohtaan. Kasvatuksessa nykyaikana kannattaa valmistaa lapsi varautumaan myös kiusatuksi joutumiseen ja että siitä kannattaa heti kertoa, koska sitä ei kuulu yhtään hyväksyä. Nollatoleranssi. Ihmisille hyvä käyttäytyminen, lähimmäisten kunnioittaminen ja yhteistyökykyisyys on tahdon asia, vapaa valinta. Ihmisen hyvä kasvatus jo lapsuudesta alkaen kuitenkin rakentaa lapselle valmiuksia itse käyttäytyä hyvin, vaikka uhriksi joutumisen riski ainakin rahvaiden piireissä on tavallista suurempi. Vaikka kiusaamista olisi ollut aina, niin kyllä "hyvä käyttäytyminen" oli kuitenkin paljon suurempi arvo, ihanne ja korostunutta myös koulun kohteliaisuuskasvatuksessa. Nyt on kadotettu kulttuurissa hyvään käyttäytymieen otetta, sen merkitysten korostamista. Se tulisi palauttaa uudelleen arvoonsa, nyt entistä valistuneemman ja haasteellisemman kulttuurin erityisvaatimuksilla. Jokainen lapsi tarvitsee rakkautta, huolenpitoa ja hyvälaatuista kasvamaan saattamisen tukea sekä ohjausta.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3526 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
431 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1758 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1516 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
557 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025