Perniön lukion puolesta!
Hilkka Karimo |
/ #2719.05.2015 07:27Salon eteläiset alueet ovat tuottaneet hyvin menestyviä kansalaisia ja veronmaksajia vuosikymmenet. Perniön lukion merkitystä ei asiassa voi väheksyä. Perniön lukion säilyttäminen on siksi tärkeää, että Kemiönsaarelta, Särkisalosta ja Tammisaaren suunnalta tuleville oppilaille olisi kohtuullinen koulumatka. Heillä on Perniöön jopa 20-30 km ja Salo olisi niin kaukana, että sinne pitäisi muuttaa. Lukiolaiset ovat vielä niin nuoria, että heidän pitäisi saada asua kotona vanhempien valvovan silmän alla ja ruokahuollon lähellä. Lukion käyminen käy työstä. Siinäkään ei ole järkeä, että kotona asuvan lukiolaisen koulumatka kestäisi aamuin illoin useita tunteja, jopa 20-30 tuntia viikossa, eiväthän aikuisetkaan halua kulkea aivan päättömiä työmatkoja. Kaikki eivät nimittäin asu pääväylien varrella, vaan matkaa tulee myös bussipysäkille. Sen sijaan salolaisia voisi siirtyä käymään Perniössä lukiota. Puolen tunnin yhdensuuntainen koulumatka suoraa tietä Salosta Perniöön on aivan eri asia kuin 50 km saaristosta Saloon. Perniön lukio on Salon parhaiten menestyvä lukio, miksi juuri se pitäisi lopettaa? Lukiota tulisi ennemminkin kehittää. Sen vetovoimaa olisi mahdollista lisätä käyttämällä hyväksi Salon eteläisten alueiden osaamista. Matkailu, merellinen luonto, linnusto, maaseutuyrittäminen. Kun entisenä särkisalolaisena vierailen Salon keskustelupalstoilla minun on vaikea tunnistaa keskustelusta niitä asioita joista alueen tunnen: Särkisalon, Teijon ja Mathildedalin kukoistavia rannikkokyliä ja Perniön upeita viljelysaukeita. Salon pitää profiloitua uudestaan, ja sen eteen yritetään tehdä kovasti töitä. Annetaan yhdestä osasta vastuu Perniöön, ja pidetään siellä lukio. Olen huomannut vuosien varrella että jos opinahjo on vaikeasti saavutettavissa, tehdään helpommin väistöliikkeitä. Kun lukiota ei ole ollut lähellä, lapset on laitettu esim. maatalouskouluihin. Jos nyt Perniön lukio lopetetaan, vanhempien on varmasti erittäin vaikea motivoida nuorta muuttamaan Saloon. Salossa ollaan tekemässä kauaskantoista päätöstä, jonka seurauksena varmasti moni nuori syrjäytyy. Haluavatko nykyiset kuntapäättäjät ottaa vastuun tästä asiasta, kun on olemassa toinen parempi ratkaisu! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1417 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
818 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
566 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
402 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
988 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
161 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11142 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025