Kipupotilaiden hoito ja epäasiallinen kohtelu
Vieras |
/ #85 Re: Täälläkin yksi01.07.2015 08:10#76: lääkärien syystä kroonikko kipuilija - Täälläkin yksi Tällaisiin hyvin epäolennaisilta tuntuviin seikkoihin minäkin olen epikriiseissä törmännyt; juurikin viittauksia ulkonäköön. Se tuntuu hieman epähienolta ja loukkaavaltakin, millä oikeudella lääkäri sitä arvioi? Vaikka lausunnot olisivat positiivisiakin, ne eivät tunnu hyvältä, kun vieras ihminen ottaa oikeudekseen arvioida. Itsekin hoitoalan ammattilaisena, kuitenkin tiedän, että näillä kohdilla epikriisiä viitataan potilaan toimintakykyyn. Silti se, että potilas on suurella vaivalla saattanut itsensä siistiksi vastaanotolle mennessään, että näyttäisi siellä edes ihmiseltä... eihän se sitä tarkoita, että potilas olisi vailla mitään huolta, kaikki kävisi häneltä keveästi ja suurin ongelma olisi vaikkapa valita ulos lähtiessä oikeansävyinen poskipuna... Minusta näitä lausuntoja ulkoisesta olemuksesta käytetään kummalliseen vihjailuun ja oletusten synnyttämiseen, juurikin toimintakyvyn asteesta. Ulkonäöstä päätellään siinä hieman liikaa, pienen hetken perusteella. Lääkäri ei ole kotona katsomassa sitä äheltämistä ja tuskaa, mikä liikkeelle lähtemiseen voi liittyä, eikä hän ole katsomassa niitä tuskan hetkiä kun ei pysty edes käymään pesulla tai pukeutumaan millään lailla. Näistä pitäisi jutella ääneen potilaan kanssa, eikä kirjoittaa papereihin omavaltaisesti asioita, joita muut lääkärit sitten lukaisevat nopeasti ja päättelevät sen saman; eihän tätä mikään vaivaa, pystyy hoitamaan itsensä... |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025