Ei ylen Syöpä-tv -ohjelmalle

Voi herran jumala, kuinka monesti olen kuvitellut vaihto-opiskelua sakuragaokassa. Olen melkein kehittänyt novellin (siis vain novellin) verran materiaalia, jota sitten ajattelen ennen nukkumaanmenoa:

Olen menossa vaihto-oppilaaksi Japaniin, mutta sekaannuksen takia minut laitetaa tyttökouluun ja asunpaikakseni määrätään Kotobukin residenssi. Virhe kuitenkin huomataan liian myöhään ja saankin viettää kauteni Sakuragaokan koulussa. Kotobuki-sama vannottaa minut olemaan koskematta tyttäreensä ja saan myös pitää ylellisen asuinpaikkani. Tsumugi koettaa testata luotettavuuteni yrittämällä vietellä minut, mutta kieltäydyn pettämästä hänen isälleen antamaani lupausta. Tämän jälkeen Kotobukin perhe kohtelee minua kuin omaansa ja luottaa minuun joka asiassa. Jopa mahtava Kotobuki-sama kertoilee minulle liikeasioistaan ja kyselee neuvoja.

Koulussa saan käytettäväkseni varastossa olevan tyylikkään poikien koulupuvun, johon kuuluu tumman sininen solmio. Käytävillä vedän puoleeni katseita ja kuulen aina takaani kuiskuttelua, mutta olen selittänyt opettajille, ettei minusta ole mitään uhkaa tyttöjen siveydelle. Koulupäivien päätteksi menen aina seuraamaan eri kerhoja, sillä ne ovat minulle täysin vieras asia. Tapaan paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja mielenkiintoisia harrastuksia. Loppujen lopuksi päädyn viettämään eniten aikaa kevyen musiikin kerhossa, jossa emäntänikin on jäsenenä. En halua häiritä heidän harjoitteluaan, joten yleensä kirjoittelen päivän tapahtumia pöydän ääressä kuunnellen heidän mukavaa soittoaan. Teetauoila kuitenkin osallistun aina keskusteluun ja nautin loistavasta teestä (makeista en niin välitä).

Kaikki tytöt ovat niin mukavia: Yui-chan halaa aina minut tavatessaan ja sanoo minun olevan todella lämmin (talvella halit ovat pidempiä). Mio-san taas on ystävällinen ja lämmin, kuitenkin todella asiallinen. Ricchan on todella toverillinen ja kohtelee minua kuin veljeään. Mugi-chan on minulle kuin isosisko, joka opastaa paikallisissa tavoissa ja pitää kokoajan huolta pärjäämisestäni. Azusa on ainoa, joka tuntuu hieman ujostelevan minua. Hän käyttäytyy jäykästi läsnäollessani, mutta vakuuttelee olevansa kunnossa. Kummallinen tyttö. Sitten on vielä Sawako-sensei, joka koettaa kokoajan parittaa minua jollekin tytöistä. Hän myös haluaa "minun ilokseni" pukea heitä "kokeellisiin" esiintymisasuihin, joissa on enemmän aukkoa kuin kangasta. Joudun monesti puuttumaan tilanteeseen. Silloin tällöin olen tekemisissä myös Nodoka-sanin, Junin ja Uin kanssa, mutta en oikein osaa sanoa heistä kuin että he ovat hyväkäytöksisiä tyttöjä.

Monesti olen joutunut ratkaisemaan tyttöjen ongelmia. Välillä minua jopa ärsyttää heidän naiivi ja jopa avuton suhtautumisensa asioihin. Kun Ritsu koki jäävänsä muiden varjoon, minä jouduin selittämään heille, ettei bändissä ole yksilöitä ja että kaikki heidän saamansa kunnia jakautuu tasan viiteen osaan. Ilman Ritsua Ho-Kago Tea Time ei olisi mitään. Tämän itsestäänselvyyden laukaiseminen sai heidät todella kiitollisiksi ja he toivat minulle suklaata seuraavalla viikolla. Jouduin jopa selittämään tippa linssissä, ettei heidän valmistumisensa ja kerhon hajoaminen ole mikään loppu ja että heidän musiikilliset siteensä, mutta ennen kaikkea ystävyytensä, pitäisi heidän yhdessä, menestyi heidän bändinsä tai ei. Tätäkään he eivät olleet ymmärtäneet ja osoittivat kiitollisuutensa fyysisellä läheisyydellä (itkuhali).

Niin mukavia tyttöjä.