Kielletään siviilipalvelus

Juha Halonen
Vantaa

/ #3 Ei sitä sukupuolta intissä saada vaan syntyessä.

22.05.2009 20:58

Olisiko aika ruveta ajattelemaan muutenkin, kuin ego johdannaisesti kaikkea ja kaikkia. Jotkut ihmiset eivät ajattele niin suppeasti, että ne pallit kasvaa haaroväliin vasta siinä vaiheessa kun on rintamalle astuttu ja verta vuodatettu. Se että esi-isämme aikoinaan taistelivat ja vuodattivat verta isänmaan säilyttämiseksi (vaikka siltä käsi,kylki ja pakara vietiin lisäksi sakemanneilla oli osuutta lopputulokseen myös) ei oikeuta nykyaikaiseen "asevelvollisuuteen" joka täysin raiskaa sukupuolisen tasa-arvon asettamalla vain toisen sukupuolen edustajat velvollisiksi (naiset voisivat opetella vaikka virkkaamaan sotapukuja tai toimimaan sairaanhoitajina). Tässä suuressa vääryydessä joka 18 vuotta täyttäneelle miehelle postista langetetaan, ei paljon lievennä se että voi valita joko intin 6-12kk reissun, sivarin 12kk pestin tai vankilan 2 vuodenko se nyt on? Henkilökohtaisesti kivekset ja penis oli kasvanut oikeille paikoillaan jo ennen inttiä, intissä pariin otteeseen kylmän iskiessä ne hetkellisesti jopa surkastuivat (eli intissä välillä miehuus jopa kärsii). Rupeaa tämä "isänmaanpuollustus on miesten hommaa" touhu muistuttamaan jo jenkken patriootti meininkiä pikkuhiljaa.