Feministinen aloite
Matti Meikäläinen Suomi |
/ #602.02.2007 19:17"Mielenkiintoista logiikkaa. Tulkitset nyt tekstiä tarkoitushakuisesti. Sukupuolirooleihin ja patriarkaaliseen järjestelmään (vaikka kuinka vihaisit sanaa, joka osoittaa sukupuolten valtajärjestyksen yhteiskunnassamme) perustuva väkivalta, jossa mies on väkivallantekijä ja nainen uhri, on valtava ongelma. Nykyisen puolison tekemän väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi on joutunut noin 20 prosenttia tällä hetkellä parisuhteessa elävistä 18-74-vuotiaista naisista. Viidennes! Määrä on valtava. Totta, että tuo tilasto on helpompi löytää kuin naisten miehiin kohdistaman parisuhdeväkivallan vastaava, sitäkin pitäisi toki tutkia. Tuskin kuitenkaan uskallat väittää että kyseessä on yhtä merkittävä ongelma?" Tarkoitushakuisuuden myönnän. Tämähän on politiikkaa. Kuten todettua on patriarkaalinen -sanan käyttäminen kuvaamaan jotain kielteiseksi koettua valtajärjestelmää, jota halutaan vastustaa, todella loukkaavaa ja syyllistävää kielenkäyttöä miehiä kohtaan. Tätäkö se feministien isyyden tukeminen on? Täytyy huomata, että Suomessa valtajärjestelmä, ja niissä valtaa käyttävät naiset, syrjivät miehiä, mm. lainsäädännössä, huoltajuuskiistojen ratkaisuissa, sosiaaliviranomaisten toiminnassa ja syrjäytymisessä. On järjetöntä kutsua tätä patriarkaaliseksi systeemiksi. Väkivallan suhteen olen sitä mieltä, että se on aina tuomittavaa ja ihmisoikeusloukkaus. Myös henkinen väkivalta voi olla tuhoisaa. Väkivallan tuomittavuus ei saa riippua sen tekijän ja uhrin sukupuolesta, kuten feministit näyttävät ajattelevan. Tosiasia on, että suurin osa väkivallan uhreista Suomessa on miehiä. Miksi tätä vastaan ei kampanjoida, protestoida tai tehdä mitään? Mitä tulee perheväkivaltaan, niin siitä kärsivät naisten lisäksi myös miehet ja lapset. Jostain syystä näistä kahdesta jälkimmäisestä uhriryhmästä ei juuri puhuta. Feministijärjestöt ovat suhtautuneet kielteisesti naisten väkivaltaisuuden tutkimiseen. Se, vähä mitä tässä suhteessa on tehty, on vastenmielisellä tavalla suhtautunut kovin ymmärtäväisesti naisten väkivaltaisuuteen. Uskon kyllä, että miehet kärsivät perheväkivallasta vähemmän kuin naiset, mutta asia pitäisi ehdottomasti selvittää. Perheiden kokonaistilanteesta ei saada realistista kuvaa, eikä ongelmia voida kunnolla ratkaista, jos kokonaisuudesta irrotetaan vain yksi väkivallan muoto, ja pahimmassa tapauksessa (kuten nyt on käynyt) syyllistetään vielä kaikki väkivallattomatkin miehet. "Naispari voi saada lapsen keinohedelmöityksellä, miesparin lapsen saamiseksi vaadittaisiin ulkopuolinen nainen kantamaan lasta sisällään 9kk ja sitten luovuttamaan se pois. Aivan eri tason toimenpide. Adoptio-oikeus pitäisi mies- ja naispareilla olla yhtäläinen." Tarvitseehan se naisparikin ulkopuolisen sukusolujen luovuttajan. Ainut ero hedelmöityshoidon ja sijaissynnytyksen välillä on se, että jälkimmäisessä synnyttäjä ei pidä lasta. Kyse on joka tapauksessa aikuisista ihmisistä, jotka kykenevät parhaiten itse tekemään omaa elämäänsä koskevat ratkaisut. Millä ihmeen oikeudella ja perusteella valtiovalta siihen puuttuu. Tämä on kuitenkin asian käytännön puoli. Periaatepuoli on vielä pahempi. Hedelmöityshoitolaki asettaa ihmiset ihan selvästi sukupuolen perusteella eriarvoiseen asemaan. Eipä kuulunut feministeiltä kritiikkiä lakia kohtaan, vaikka nyt sitten ollaan olevinaan isyyden ylimpiä ystäviä. Eikä ohjelmaan toki kuulu tätä adoptio-oikeuden laajentamista. Käytännössähän myöskään yksinäiset miehet eivät voi saada adoptiota. "Vihjaatko, että toisella sukupuolella (pun intended) on kenties taipumus olla kyvyttömämpi tai epäpätevämpi? Naisia ja miehiä pitäisi toki valita tasaisesti korkeakouluopiskelijoiksikin, kuten opettajankoulutukseen. Myös siis miesten osuutta lisäämällä niillä aloilla, joilla he ovat aliedustettuja. Tässä nyt vaan puhuttiin johtotehtävistä." En vihjaa. Fiksu yritys ottaa johtotehtäviinsä molempien sukupuolten edustajia säilyttääkseen yhteytensä sekä nais- että miesasiakkaisiin. Päteviä ja kyvykkäitä johtajia löytyy naisten parista varmasti. Olen vain sitä mieltä, että kyvykkyyden, pätevyyden ja sopivuuden pitäisi ratkaista, ei sukupuolen. Eikö sitä joskus sanottu, että tasa-arvo on toteutunut kun sukupuolella ei ole enää merkitystä. Kummallisesti suurin merkitys sukupuolella on feministeille, tai sanotaanko pikemminkin, että heille sukupuolella ei ole väliä, kunhan se on nainen. Mitä tulee yritysten johtotehtäviin, olen sen sortin kapitalisti ja yksityisen omistusoikeuden puolestapuhuja, että omistajilla on oltava vapaus valita omaisuutensa hoitajat, ei niin että valtiovalta heidät johonkin pakottaa. Jos kuitenkin, kaikesta huolimatta, naiskiintiöitä ryhdytään toteuttamaan, on niille sektoreille, jolla miehet ovat aliedustettuja saatava mieskiintiöt. Se, ettei miesten tasaisemmasta valinnasta naisvaltaisille aloille puhuta mitään, osoittaa feministien miesasian ohuuden. "Myytti feminismistä lesbojen miesvihaliikkeenä on purettava lopullisesti." En ole missään vaiheessa uskonut tällaiseen myyttiin. Tasa-arvohallinnosta ja naisjärjestöistä löytyy kyllä, sanokaa mitä sanotte, miehiin enemmän tai vähemmän vihamielisesti suhtautuvia feministejä. Valtaosa on kuitenkin vain täysin kyvyttömiä näkemään asioita miesten kannalta tai välittämään vähääkään miesten tasa-arvo-ongelmista. Siksi tarvitaan miesaktivisteja nostamaan nämä asiat esiin. "Tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta puolustavat liikkeet nyt vaan ovat usein lähteneet sen altavastaajan puolustamisesta, vähemmän yllättäen. Ei työväenliikkeenkään nimi ole "työperäisten yhteiskuntaluokkien välistä tasapuolisuutta ajava liike". Voit kyllä vapaasti kutsua itseäsi vaikkapa sukupuoliegalitaristiksi, jos tahdot ajaa tasa-arvoa. Feministit vaan ovat feminismin nimellä tehneet jo aikamoisen osuuden työstäsi." Ajat muuttuvat, ja meidän pitäisi muuttua niiden mukana. Työväenliike on muuttunut, mikseivät sitten feministit? Jo liikkeen nimi on väärä, jos tavoite on tasa-arvon edistäminen. Jos feministit rehellisesti tunnustaisivat ajavansa vain naisasiaa ja jättäisivät tasa-arvon siitä kiinnostuneille, heidän julkisuuskuvansa olisi varmasti parempi. Koska itse kannatan kaikkien tasa-arvoa, olen sitä mieltä että naisten oikeuksia ja asemaa tulee parantaa, mutta niin myös miestenkin. Se ei ole mitään naisasialta pois, jos myös miehiä aletaan kohdella tasa-arvoisesti. Itse asiassa, hehän hyötyvät siitä. Itse adressista toteaisin vielä sen, että sen miehiä koskevat elementit vaikuttavat päälle liimatuilta, eikä niissä ole mitään konkreettista. sanota yhtään mitään konkreettista miesasioiden hoitamisesta. Ilmeisesti on niin, että ne on lisätty listaan vain muodon vuoksi näin vaalien alla, eikä niitä ole todellisuudessa tarkoituskaan toteuttaa millään tavoin. Mahdotonta se olisikin, sillä tasa-arvoelimet ovat täynnä miesten tasa-arvoista kohtelua vastustavia seksistejä. Miksi te ette vaadi miehille ja miesnäkökulmalle tasa-puolista edustusta tasa-arvoelimiin? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ruskolle, Munittulan kylän kupeeseen, kunnan kaavoittaman asuntoalueen viereen, suunnitellaan suurta energiapuuterminaalia (liite 7.). Hanke sisältää ympäristön, kunnan ja kuntalaisten kannalta merkittäviä haittoja ja riskejä. 1. Energiapuuterminaalin toiminnan melu Hakemuksen mukaan puun haketus alueella tulee aiheuttamaan 120 desibelin melun (stadionkonsertin melutaso on n. 100-120 dB). Haketusta tullaan tekemään maanantaista perjantaihin joko klo 7-16 tai sesonkiaikaan 7-18. Talvelle...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Feministinen aloite" tähän luetteloonSäilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42331 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10324 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1009 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
55 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1698 Luotu: 01.05.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
35 Luotu: 18.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.