Pro-Kuparivuori
Ison talon emäntä |
/ #7803.09.2015 10:14Järjetöntä kaavoituspolitiikkaa naantalissa. Kulttuurimaisemaa vihaa oikeisto naantalissa ja keskusta heittäytynyt samaan kelkkaan kun ei uskalla olla vastaankaan. Kaikki luonto ja vihreys asfaltin ja betonin alle. * Kuparivuori /Ainutlaatuinen kallio joka syöpyy mieleen kun naantalissa olen lapsenä jo ensimmäisen kerran käynyt. Aivan mieletöntä pilata kaupunkimaisema rakentamisella. Jotain niin kaunista ja herkkää kuin vain voi kaupungissa olla * Lammasluoto. Alueella ei ole yhtään lasten leikkipuistoa ja nyt viimeinen puolen hehtaarin kokoinen (ainoa mihin asukkailla on alueella vapaa pääsy) pläntti kaavoitettaisiin täyteen taloa. Tiet eivät vedä ja pysäköintiongelma on jo nyt hirveä ilman että viimeiset parkkipaikat rakennetaan täyteen. Myös ainoa luonnontilainen ranta johon asukkailla, turisteilla ja ihmisillä vapaa pääsy. * Taimon ranta. myös tämä ranta on herkkä ja rakentaminen pilaa sen täysin. * Kaikki viheralueet pienetkin kaavoitettu. Eikö nyt päättäjät jotka itse asuu merimaskussa voisi välillä alkaa vainoamaan merimaskun rantoja. Parasta olisi että seuraavissa vaaleissa ei kukaan kantakaupunkilainen äänestä enää yhtään merimaskussa asuvaa "pakolaista" koska näillä ei ole mitään järkeä säilyttää kulttuurimaisemaa ja mitään kohtuullisuuden hippuakaan. Oikeisto ja keskusta ei saa meidänkään suvulta enää yhtään ääntä. Ei ikinä. Meillä on naantalissa vapaata rantaa ja vapaata rakennusaluetta eli miksi tarvitsee pilata ja tuhota juuri se ainutlaatuisuus mikä meillä on. Kohta keskustassa vähemmän viheraluettta kuin Varissuolla.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1425 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
821 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
569 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
403 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
989 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
162 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11142 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025