Adressi henkilöjunaliikenteen ostojen puolesta


Vieras

/ #24

17.09.2015 03:54

Nurmeksestakin on päästävä liikkeelle, vaikkei autoa olisi käytettävissä.
Täällä on asema ja täältä kulkee rautatie niin etelään kuin pohjoiseenkin.
Myös pohjoiseen päin pitäisi avata Jns- Oulu välille henkilöjunaliikennöinti uudelleen. Kajaanissa on iso varuskunta, jossa
laajalta alueelta myös etelästä on poikia suorittamassa asevelvollisuuttaan. varuskunta on kasvanut entisestään sen jälkeen kun Kontiolahden vk. Lakkautettiin ja näin ollen myös etelästä päin on entistä enemmän asevelvollisia liikkeellä.