Adressi Koulukiusaamista Vastaan

Susanne Viinamäki
Adressin tekijä

/ #118 Koulukiusaajat saivat tuomion oikeudessa.

18.09.2009 11:21

17.9.2009 22:33

Koulukiusaajat saivat tuomion oikeudessa

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi torstaina tapauksen, jossa viisi oppilasta pahoinpiteli yksissä tuumin yhden oppilaan helsinkiläisessä koulussa joulukuussa. Pahoinpitelijät olivat ympäröineet uhrin koulun käytävällä. He tönivät, löivät ja potkivat uhria, joka oli kaadettu lattialle.

Uhri pääsi lähtemään ulos, mutta joukkio seurasi perässä. Pahoinpitely jatkui vielä koulun sisällä. Yksi uhrin hampaista lohkesi.

Käräjäoikeuden mielestä teon tarkoitus oli kivun ja säryn lisäksi pelon, nöyryytyksen sekä henkisen kärsimyksen aiheuttaminen. Teolla on pysyviä vaikutuksia uhrin mielenterveydelle ja mahdollisuuksille saattaa koulu loppuun. Todisteena käytettiin muun muassa koulun valvontakameran kuvanauhaa.

Uhri kertoi olleensa koulukiusattu myös ennen ja jälkeen joulukuisen pahoinpitelyn. Lähipiirin mukaan uhri on reagoinut tapahtumiin vahvasti, ollen syvästi masentunut ja alkanut oirehtia psyykkisesti.

Tekijöistä vain kaksi oli joulukuussa jo 15-vuotiaita, joten he ainoina kantavat rikosoikeudellisen vastuun pahoinpitelystä.

– Aikuisen ihmisen kyseessä ollen oikea rangaistusseuraamus olisi vähintään vuosi vankeutta, tuomiossa todetaan tekijästä, joka tuomittiin samalla neljästä muusta pahoinpitelystä.

Nuoresta iästä ja ensikertalaisuudesta johtuen tekijä tuomittiin vain neljän kuukauden ja 15 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä maksamaan 60 päiväsakkoa eli 360 euroa.

Toinen, tekohetkellä 15-vuotias, tuomittiin 75 päiväksi ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan 30 päiväsakkoa eli 180 euroa. Tuomitut määrättiin yhteisvastuullisesti maksamaan uhrille kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä yhteensä 1 400 euroa, sekä korvaamaan uhrin oikeudenkäyntikulut.

Lisäksi käräjäoikeus määräsi edellä mainitut valvontaan heidän väkivaltaisen käyttäytymisensä johdosta. Valvonnassa heitä ohjataan väkivallattomaan elämäntapaan ja tuetaan pyrkimyksissä elää nuhteettomasti ilman uusia rikoksia.
Heidi Lämsä

http://www.vartti.fi/artikkeli/5a8573b6-af84-481f-aa57-eb8b7c301c31

-----------------------------------------------------------------------------
Tehkää AINA rikosilmoitus koulukiusaamisesta ja vaatikaa rangaistusta!
-----------------------------------------------------------------------------