Elintärkeät asiat kuntoon

Hei, Mia, ja muut! Anteeksi, etten ole ennättänyt riittävästi kommentoida Mian hyviä kysymyksiä. Vastaan vieläkin hieman keskustelun vierestä, ja oheistan juuri medioille lähettämäni tekstin, jossa sivutaan tätä adressimme asiaa. Palaamisiin!


Turhakkeiden puuhastelua

Yhteiskunta on selvästi palkannut liian stressittömään työhön muutamia hyväpalkkaisia virkamiehiä. Ensiksi esittivät älynvälähdyksiään norsunluutornistaan Stakesin tutkimusprofessori Markku Pekurinen ja Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska (kertokaapa, mihin noita laitoksia tarvitaan), ja sitten joukkoon liittyi suurin turhake, peruspalveluministeri Liisa Hyssälä. Kaikkia heitä tuntuu huolettavan kansalaisten lihavuus, ja kaikilla on omasta mielestään kivoja keppejä ja porkkanoita tarjota ratkaisuiksi.

Perusajatus on se, että ihmiset ovat näiden Ajatusten Tonavien mielestä tyhmiä. Ikään kuin tavallinen suomalainen ei tietäisi, mikä on terveellistä ja mikä ei, ja mikä lihottaa ja mikä ei? Koska suomalainen siis on tyhmä, tyhmää pitää ohjailla siten, että verotetaan kovasti kaikkia nautintoainetta, ja verotetaan vähän vähemmän porkkanoita ja polkupyöriä, sekä lisäksi syyllistetään jokainen hyvin syönyt syömisestään, laitetaan hänelle korkeammat terveydenhoitomaksut jne.

Näen tässä pelleilyssä ja naurettavassa puuhastelussa kaksi oikeaa ongelmaa.

Ensiksikin, jos lähdetään sille tielle, että laitetaan ihminen syylliseksi valinnoistaan ja rangaistaan siitä, ollaan samalla luomassa ihanneyksilön mallia, koska jossakin on väistämättä se ihmistyyppi, joka maksaa pienimmät maksut. Koska lääketiede ei tunne riittävästi genetiikkaa, metaboliaa jne., tästä seuraisi helposti tilanne, jossa samaan syyllisten pakettiin laitetaan sekä ne, jotka oikeasti tuhoavat itseään, että ne, jotka eivät geeneilleen mitään voi. Ja kun tämä ajattelu yleistyy, aletaan pian ajatella, että vammaisetkin ovat syyllisiä vammoihinsa tai ainakin heidän vanhempansa ovat, ja homoseksuaalit jos ketkä ovat syyllisiä valintoihinsa ja tauteihinsa jne. Näettekö, minkälainen yhteiskunta tämän Pekurisen, Puskan ja Hyssälän kaltaisten ihmisten keppien ja porkkanoiden päässä häämöttää? Kaikki ovat samannäköisiä, -kokoisia ja -luonteisia. Kaikki hölkkäävät hullun lailla, käyttävät aivojaan harvinaisen vähän ja ovat suojatöissä valtiolla. Kuten Puska, Pekurinen ja Hyssälä.

Toiseksi tämä esitetty malli (Puska ja Pekurinen) on järjenvastainen, koska siinä ihmiset itse laittaisivat rahaa terveydenhoitotililleen, ja se sitten kuluisi eri tahtia elämäntavoista riippuen, mutta kun se olisi kulunut, yhteiskunta kuitenkin maksaisi loput. En usko, että kukaan normaali ihminen hoitaisi terveyttään paremmin sillä motivoinnilla, että nytpä säästän valtion kassassa jo olevaa omaa rahaani. Saisiko jäljelle jääneen summan palautuksena kuollessaan? Kuinka outo tai neuroottinen ihmisen pitää olla, että hän rupeaa intomielin säästämään fiktiivistä rahaa, jota ei edes saa itselleen? Näkee hyvin, että Pekurinen ja Puska eivät ole tästä maailmasta.

Ongelmaan olisi psykologisesti toimivampia ratkaisuja. Eivät ihmiset syö liikaa tyhmyyttään vaan ahdistustaan. Suurella osalla suomalaisista on epävarma elämäntilanne. Työt ovat epävarmoja, paitsi näille valtion palkkaamilla tyhjäntoimittajilla. Ilmasto on karu, aurinkoa on vähän. Koko ajan koveneva ja kylmenevä yhteiskunta lisää tätä ahdistusta, ja johtavat lääkäritkin ovat kieroja terveysfasisteja. Suomalaista ahdistaa ja masentaa, ja ainoan ilon tuo joskus kunnon känni, makea herkku tai rasvainen ruoka. Ja näillä keleillä ei paljoa liikuta, ei etenkään sillä alueella, missä suurin osa suomalaisista kohta asuu.

Omasta mielestäni ongelmaa tulisi lähestyä aivan toista kautta. Valvomisen, syyllistämisen, keppi- ja porkkanataiteilun sijaan tulisi luoda yhteiskunta, jossa jokainen voisi tuntea olonsa turvatuksi ja elämänsä arvostetuksi. Nyt ei näin ole, kiitos myös Pekurisen, Puskan ja Hyssälän. Eräs malli löytyisi internetin osoitteesta http://www.adressit.com/asiat_kuntoon . Muutamat Vihreiden ehdotukset, etenkin Osmo Soininvaaran laatimat, olisivat mielestäni myös harkitsemisen arvoisia.

Richard Järnefelt