Adressi Israelin tueksi!

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

/ #2335 Ulkoministeriön tuki Muurinmuurtaja-hankkeelle peruttava

12.10.2015 10:04

TIEDOTE    
Peter Östman (kd.)
9.10.2015
Vapaa julkaistavaksi
 
Ulkoministeriön tuki Muurinmuurtaja-hankkeelle peruttava
Kansanedustaja Peter Östman (kd.) jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen ulkoasi-ainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella rahoitetusta Israelin vastaisesta kampanjasta.
Tällä viikolla avatun Vasemmistonuorten koordinoiman Muurinmurtajat-hankkeen sivut (www.muurinmurtajat.fi) ovat räikeästi Israelin vastaiset.  Yksi kampanjan toimintamuodoista on boikottikampanja BDS liikkeen (Boycott, Divestment & Sanctiones) kanssa. BDS-liike toimii Oslon rauhanprosessin vastaisesti kannattaen neuvottelujen hylkäämistä Israelin kanssa.  EU, YK ja USA ovat painottaneet, että palestiinalaishallinnon tulee sitoutua väkivallattomuuteen ja Israelin tunnustamiseen, jo tehtyjä sopimuksia tulee kunnioittaa ja kahden valtion ratkaisun tulee olla osapuolten neuvottelema.
Antisemitismi on voimakkaasti nousussa Euroopassa. Myös Suomen juutalaisyhteisö on joutunut viimeisen vuoden aikana investoimaan merkittävästi juutalaisten kohteiden, synagogien ja koulujen turvallisuuteen lisääntyneen antisemitismin ja turvallisuusuhkien takia. Östmanin mielestä on käsittämätöntä, että Vasemmistonuorten kampanja toteutetaan ulkoasiainministeriön rahoituksella. Yksittäisen valtion vastaisen toiminnan rahoittaminen julkisista varoista ei voi olla hyväksyttävää. 
     
Liitteenä kysymys, jonka on allekirjoittanut koko kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä.
Lisätietoja:
Kansanedustaja Peter Östman
050 512 1845


KIRJALLINEN KYSYMYS
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella
rahoitettu Israelin vastainen kampanja
Eduskunnan puhemiehelle
Tänä päivänä antisemitismi on uudelleen voimakkaasti nousussa sekä Euroopassa että Amerikassa.
Kesällä 2014 nähtiin monien eurooppalaisten suurkaupunkien kaduilla jättimielenosoituksia, joissa
huudettiin kuolemaa juutalaisille. Mm. Berliinin kaduilla huudettiin, että juutalaiset pitäisi
kaasuttaa. Myös Suomessa mielenosoittajat kantoivat hakaristilipuilla varustettuja bannereita.
Suomen juutalaisyhteisö on joutunut viimeisen vuoden aikana investoimaan merkittävästi
juutalaisten kohteiden, synagogien ja koulujen turvallisuuteen lisääntyneen antisemitismin ja
turvallisuusuhkien takia.
Tällä viikolla on avattu Vasemmistonuorten Muurinmurtajat-hankkeen sivut
(www.muurinmurtajat.fi). Muurinmurtajat kertoo olevansa suomalaisten joukko, joka väittää
tekevänsä rauhantyötä Palestiinan miehitystä ja Israelin harjoittamaa apartheid-politiikkaa vastaan.
Vasemmistonuorten koordinoiman kampanjan yhteistyötahoina ovat Demarinuoret, RKP-nuoret,
Sosialidemokraattiset opiskelijat (SONK), Vasemmisto-opiskelijat (Vasop) sekä Vihreät nuoret ja
opiskelijat (ViNO). Kampanja toteutetaan ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella,
ja hanke kestää vuoden 2016 helmikuun loppuun. Yksi toimintamuodoista on boikottikampanja
BDS liikkeen kanssa. Boycott, Divestment & Sanctiones (BDS) -liike on yli 170 palestiinalaisen
kansalaisjärjestön, puolueen, ammattiyhdistysliikkeen ja eri verkoston tukema kampanja
palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien puolesta.
BDS-liike toimii Oslon rauhanprosessin vastaisesti mm. siinä suhteessa, että liike kannattaa
neuvottelujen hylkäämistä Israelin kanssa ja sen sijaan kansainvälisen painostamisen ja täydellisen
eristämisen keinoin Israelin pakottamista sille tuhoisiin ehtoihin - ilman kompromisseja - ja ilman
että palestiinalaisosapuolen täytyisi täyttää mitään niistä ehdoista, joihin se sitoutui Oslon
sopimuksissa. Muurimurtajien sivustolla näkyy Oslon prosessin vastainen tavoite yhdestä
”demokraattisesta valtiosta", joka olisi enemmistöltään arabimuslimeja.
Oslon sopimuksen ja siinä tehtyjen sitoumusten mitätöinti on täysin kansainvälisen oikeuden
vastaista, eikä Suomen hallituksen pitäisi olla tukemassa koulutusta, jossa tällaista edistetään.
Oslossa sovittiin mm., että osapuolet eivät pyri yksipuolisiin ratkaisuihin, jotka ohittavat neuvottelut
ja sopimukset toisen osapuolen kanssa. Tämä on linjassa myös sen kanssa, mitä ”kvartetti”, eli EU,
YK, USA ja Venäjä, ovat aikaisemmissa kannanotoissaan painottaneet: palestiinalaishallinnon tulee
sitoutua väkivallattomuuteen ja Israelin tunnustamiseen, aiemmin tehtyjä sopimuksia tulee
kunnioittaa ja kahden valtion ratkaisun pitää olla osapuolten neuvottelema ja hyväksymä.
Muurinmurtajien nettisivut ovat sisällöltään todella yksipuoliset ja Israelia syytetään suoraan
apartheid-politiikasta. Israelin valtion vastustaminen ei ole mitään uutta. Kuitenkin vasta viimeisen
15 vuoden aikana Israel-vastaiset lobbausryhmät ovat muuttaneet taktiikkaansa ja rakentaneet
kampanjansa sen väitteen ympärille, että Israel olisi apartheid-valtio. Tämä valhe on erityisesti
BDS-liikkeen iskulause. Kyseessä on laskelmoitu strategia, jolla vedotaan arabien ja Israelin
välisestä konfliktista tietämättömien ihmisten tunteisiin.
Monet ihmisoikeusjärjestöt keskittävät voimansa Israelin kritisoimiseen, mutta jättävät huomiotta,
mitä ympärillä tapahtuu. Myös Muurinmurtajat syyttää Israelia vakavista ihmisoikeusrikkomuksista
ja vertaa siirtokuntarakentamista sotarikokseen. Tarkasteltaessa lähemmin ihmisoikeustilannetta
Israelissa, palestiinalaisalueilla ja ympäröivissä maissa, huomataan, että Israelia koskevat syytökset
ovat räikeästi vääristeltyjä ja harhaanjohtavia. Israel on todellisuudessa ainoa maa Lähi-idässä, jossa
ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja jossa ne on turvattu kaikille siellä asuville.
Vääryydet, joiden kohteeksi palestiinalaiset joutuvat Länsirannalla ja Gazassa omien johtajiensa
toimesta, ovat vakavuudessaan sellaisia, että koko maailman tulisi puuttua niihin.
Palestiinalaisalueilla mielipiteen vapaus on rajoitettua, ihmisiä vainotaan ja sorretaan uskonnon
perusteella, naisten asema on heikko ja viranomaisia arvostelevat toisinajattelijat ovat vaarassa
joutua vangituiksi ja kidutetuiksi. Valitettavasti palestiinalaisjohto saa suojelua monilta
kansainvälisiltä toimijoilta, kuten YK:lta, EU:lta ja kansalaisjärjestöiltä, jotka estävät sen
vääryyksiin puuttumisen.
Juutalaiset eivät ole, niin kuin Muurinmurtajien nettisivuilla väitetään, kolonialisteja,
vierasmaalaisia siirtolaisia, kyseisillä alueilla, vaan Juutalaisasutus Juudeassa, Samariassa, Itä-
Jerusalemissa ja Jerusalemin Vanhassa kaupungissa on ikivanhaa ja katkesi ainoastaan vuosina
1948 - 67 Jordanian miehityksen aikana. Tällä hetkellä alueella asuvista juutalaisista noin
kolmasosa on paluumuuttajia. Samaan aikaan mm. Muurinmurtajat-liike katsoo oikeutetuksi vaatia,
että Uudenmaan läänin kokoinen Israel vastaanottaa 3 miljoonaa palestiinalaisarabia, joista 90 % ei
ole koskaan asunutkaan Israelissa. Tämä muuttaisi maailman ainoan juutalaisvaltion
väestöpohjaltaan arabimuslimimaaksi ja juutalaiset joutuisivat kotimaassaan vähemmistöasemaan.
Edellä mainittujen poliittisten nuorisojärjestöjen Muurinmurtaja kampanja on Israelin vastainen ja
käsittelee konfliktia yksipuolisesti. Tuen myöntämisessä noudatetaan valtionavustuslakia. Siksi on
pöyristyttävää, että kyseinen hanke saa ulkoministeriön varoja "rauhankasvatukseen", vaikka se
pikemminkin lisää vastakkainasettelua ja vihan ilmapiiriä kampanjoillaan ja teksteillään.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme
asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Katsooko hallitus, että yhden näkökulman kampanjat edistävät rauhanprosessia Lähi-idässä
ja katsooko hallitus, että hanke julkistetun materiaalin perusteella täyttää
ulkoasiainministeriön asettamat viestintä- ja globaalikasvatustuen käyttöä koskevia ehdot, ja
onko yksittäisen valtion vastaisen toiminnan rahoittaminen julkisista varoista hyväksyttävää,
sekä aikooko ministeriö tarkastaa hankkeen, niin kuin valtionavustuslaki 15§ velvoittaa, eli
valtionapuviranomaisen tulee huolehtia valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä
valvonnasta.
Helsingissä 9.10.2015
Peter Östman /kd

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…