Adressi eläinsuojelurikosten rangaistusten koventamiseksi
AK Kamunen Vantaa |
/ #6915.10.2009 21:40Katsoin linkin, vaikka olinkin sen jo nähnyt. Voin pahoin ja mielestäni rangaistuksia pitäisi koventaa. Kaikki ei kuitenkaan istu kohdalleen. Videolla nyljetään eläviä eläimiä ja eläimet hyppivät häkkejään vasten. Turkistarhaajan näkökulmasta järkevämpää olisi ampua eläin, joloin se on helppo nylkeä ja se on saanut arvokkaan kuoleman. Ja kissanomistajana tiedän, että hyvinvoivan eläimen turkki on hyvinvoivampi. Siispä miksei niitä hoideta asiallisesti? Miksi kuvaaja saa liikkua vapaasti ja zoomata kuolevan eläimen kasvoihin? Tarkoitan, ettei turkisfarmille ole hyvää julkisuutta kuvata kärsiviä eläimiä. Eikä Kiinassa yleensä saa kuvata juuri missään. Jos video olisi kuvattu siten, että kuvaaja työskentelisi turkisfarmilla, olisi video paljon heiluvampi ja sekavampi, kuten tuollaiset videot yleensä. Koska videon laatu on niin hyvä, se on kuvattu joko isolla tai kalliilla kameralla. Ison kameran kanssa on vaikea liikkua huomaamatta, eikä kukaan yritä estää kuvaamista, joten kuvaajalla on turkistarhan suostumus tai sitten kaikki ovat liian keskittyneitä töihinsä edes huomatakseen. Olisihan se verratonta, jos kävisi ilmi, että meitä on kusetettu. En pidä sitä todennäköisenä, mutta mahdollisena. Tämä video on ainakin eläinten osalta aitoa tavaraa, mutta ihmisistä en tiedä. Ja koska tietokoneeni äänet eivät toimi, en voinut kuulla kuolevien eläinten tuskaa, mikä vahvistaisi haluja lahjoittaa suurehkon summan rahaa PETA:lle. Ensimmäisellä katselukerralla olin kauhuissani ja nielin sen purematta. Voin huonosti ja aloin penkoa kaappejani jos niissä sattuisi olemaan videon yhteydessä olleessa tekstissä mainittuja luurankoja. Eipä ollut. Myöhemmin ajattelin näkemääni ja keskustelin asiasta. Yritin ajatella asiaa järjellä. Vaikka ihmiset harvoin toimivatkaan järkevästi, oli videossa liikaa virheitä. Olen vaalirahasotkujen seurauksena jo valmiiksi kyyninen, joten arvelisin tämän olevan joko hyvin mielenkiintoisella tavalla hankittu aito video, tai todennäköisemmin huijaus. En häpeä ihmisyyttäni. Häpeän teidän ihmisyyttänne. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Adressi eläinsuojelurikosten rangaistusten koventamiseksi" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16771 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1342 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1195 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
980 Luotu: 03.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12568 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
688 Luotu: 04.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2512 Luotu: 08.04.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
334 Luotu: 29.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
314 Luotu: 29.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
536 Luotu: 27.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
190 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
301 Luotu: 26.04.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
139 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
137 Luotu: 02.05.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
236 Luotu: 28.04.2024
Rauman kyläkoulut säilytettävä osana kouluverkkoa
1335 Luotu: 23.04.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
67999 Luotu: 15.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.