Kaarina Hazard vastuuseen kirjoituksistaan!

Seppo Mäkelä
Mäntsälä

/ #11 Halme in memoriam

16.01.2010 01:23

Henkilö Halme ja hänen elämänsä ei pahemmin minua kiinnosta. Sen sijaan kiinnostavaa on, että hänen elämästään, varsinkin Iltalehden sivuilla paljon tilaa saaneista "kunnostautumisistaan" EI enää saisi kirjoittaa todenmukaisesti. Hazardin kolumnissa ei omasta mielestäni ollut yhtään virhettä.

Jos mediaa kielletään tai painostetaan kertomasta tosiasiota, on kyse salailusta tai peittelystä. Käsittääkseni Halme, poliittisena toimijana, oli nimenomaan tällaista toimintaa tuomitsemassa. Kansanedustajana hän oli myös, omasta tahdostaan, asettunut sellaiseen asemaan, jonka toimintaa saa ja pitää saada arvioida, jopa kriittisesti arvostellla.

Asioiden, toimintatapojen ja henkilöiden arvostelu onkin helppoa, sen osaa jokainen. Arvostelijoiden kannattaisi kuitenkin muistaa se tosiasia, että arvostelun lisäksi täytyy osata kertoa todenmukainen vaihtoehto, jotta tulisi otetuksi tosissaan. Mielipiteen vapaus on toki Suomessa jokaisella, myös adressin aloittajalla. Sitä vapautta ei voida kieltää keneltäkään, ei myöskään Hazardilta.

Hazard kantaa vastuunsa kirjoituksistaan, mutta kysyä sopii, kantoiko Halme vastuunsa omista teoistaan?