Kannanotto leikkauspolitiikkaa vastaan


Anonyymi

/ #62

30.12.2015 18:44

On suorastaan vahingollista leikata koulutuksesta, mistä yritykset saavat osaavaa työvoimaa jos vain pienellä osalla on varaa kouluttautua. Kotimainen kysyntä pitää tätä Suomen maata pystyssä tällä hetkellä ja hallitus aikoo tuhota senkin. Mitä vähemmän ihmisillä on varaa ostaa sitä enemmän yrityksiä kaatuu kun ei tavara liiku. Tuntuu aivan siltä kuin päättäjät tehtailesivat itselleen halpatyövoimaa tuntuvine etuineen, eikö ole jo nähty kun miljardi tukia on vuodesta toiseen yrityksille lapottu että säästöt kertyvät veroparatiiseihin ja lihottavat omistajien lompakoita ja vain ylimmälle johdolle on varaa maksaa palkaa ja sinne se kaikki palkkavara kuluukin, työntekijät ovat olleet maltillisella korotuslinjalla 90-luvusta alkaen eikä sekään ole yhtään auttanut päinvastoin bruttokansantuote on vuosi vuodelta vajonnut pakkasen puolelle.