Kannabis lailliseksi
Kimmo Tamminen Suomi |
/ #1606 Hyvä, kun poliisi tekee töitä04.02.2010 07:55”Poliisin turhat kotietsinnät kuohuttavat julkaistu tänään klo 06:05, päivitetty tänään klo 06:27 Poliisi on viime aikoina etsinyt niin tehokkaasti huumeiden kotiviljelmiä, että moni syytönkin on joutunut kotietsinnän kohteeksi. Netissä aiheesta on käynyt vilkas keskustelu viime aikoina. Eduskunnan oikeusasiamiehelle tulee valituksia kotietsinnöistä parikymmentä vuosittain. Nyt tammikuun aikana valituksia on tullut jo viisi. Helsinkiläinen Mikko on koulutukseltaan kokki ja perheen etuoikeutettu ruoanvalmistaja. Hän kasvattaa kotona chiliä. Syksyllä Mikko koki elämänsä yllätyksen lähtiessään puutarhakaupasta. Siviilipukuiset poliisit pysäyttivät hänet, tutkivat ostokset ja sen jälkeen ilmoittivat, että häntä epäillään huumausainerikoksesta. Mikko pääsi poliisikyydillä kotiin ja poliisi teki kotietsinnän. - Se oli tavallinen päivä. Fillarilla kävin siellä Viherpeukussa ja ostin ph-jauhetta. Ulostullessa kaksi siviilipukuista poliisia sitten pysätti. Sitten ne halusivat nähdä, mitä täällä oikein kasvatellaan. Mikko ei ole aiemmin joutunut poliisin kanssa tekemisiin. - Oli se oikeastaan ihan asiallista kohtelua, mutta lakipuoli ihmetyttää. Onko tämä ihan oikeasti sallittua, että näin heppoisin perustein voi tulla toisen kotiin elämää penkomaan, pohtii Mikko vieläkin. Kotietsintään tarvitaan aina komisariotasoisen poliisin lupa. Pyynnöstä poliisin pitää toimittaa selvitys etsinnästä jälkikäteen parin viikon sisällä. Mikko sai sen yli kuukauden kuluttua useamman kerran sitä perättyään. Mikon mielestä kokemuksesta jäi paha maku. Hänen mukaansa tuollaisessa tilanteessa poliisilla on selkeä ylivalta. - Kyllähän siinä tuli sitten monta yötä valvottua ja mietittyä, miksi juuri minä. Kotietsintä liittyi nyt jo lopetetun Viherpeukku-nimisen liikkeen poliisitutkintaan. Poliisi epäilee, että sen kaupoista Tampereella ja Helsingissä myytiin välineitä kannabiksen kasvattamiseen ja poliisi teki 150 kotietsintää. Julkisuudessa tutkintaa on arvostelu monin tavoin yliampuvana. Ratsioitakin pidetään liioiteltuina, kun poliisin pitäisi sisäministeriön tavoitteiden mukaan keskittää voimansa järjestäytyneeseen rikollisuuteen. YLE Uutiset / Ritva Säilä ” ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Seuraavasta ilmenee poliisin ylijohdon (erittäin Sisäministeriön alainen) ja sen alaisten yksiköiden tulossopimukset (2009). Klikatkaa sieltä ja todetkaa, että huumejutut ovat yksi osa poliisin työtä eikä missään voida hyväksyä, että poliisi jättäisi jonkin osan töistään tekemättä: http://www.intermin.fi/poliisi/home.nsf/pages/99BF70B488F162B6C2256FE1004259B5?opendocument "Valtionhallinnon Internet-raportointi NETRA Tulosohjausasiakirjat Vuoden 2009 tulossopimukset Poliisin ylijohdon ja sen ohjauksessa olevien yksiköiden välisten tulossopimusten sähköiset versiot: • Etelä-Suomen poliisin lääninjohto • Länsi-Suomen poliisin lääninjohto • Itä-Suomen poliisin lääninjohto • Oulun läänin poliisin lääninjohto • Lapin läänin poliisin lääninjohto • Helsingin kihlakunnan poliisilaitos • Keskusrikospoliisi • Liikkuva poliisi • Poliisiammattikorkeakoulu • Poliisin tekniikkakeskus" ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Mm. Etelä-Suomen poliisin lääninjohdon kohdalta ilmenee rikostorjunnan yhdeksi 15:stä keskeiseksi tavoitteeksi ja hankkeeksi: "Huumausainerikollisuuden torjuntatyössä painotetaan myös huumausaineiden käytön katuvalvontaa ja varmistetaan huumausaineen käyttörikosohjeen mukaiset toimenpiteet mm. tehokkaalla huumeriippuvaisten henkilöiden hoitoonohjauksella." Kokonaan toinen arvioitava asia on ovatko kannabistit huumeriippuvaisia. Omasta mielestään he eivät edes pidä kannabista huumeena eivätkä he ainakaan ole siitä riippuvaisia. Silti he voivat saada poliisit kutsumatta kotiinsa, kun on syytä epäillä huumerikosta. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1910 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18014 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
848 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1126 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1297 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
608 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
475 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
450 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
453 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
265 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
597 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
753 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12788 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6366 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1453 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.