Kannabis lailliseksi

Kimmo Tamminen
Suomi

/ #1611

05.02.2010 07:46


Pakoon parannusta –ohjelma on nähty. Loppuosalla selkiää:

”Jury tuomitsi Rick Simpsonin syylliseksi kannabiksen hallussapitoon ja jakeluun tuomiten näin Kanadan kansalaiset lukemattomiksi vuosiksi tarpeettomaan kärsimykseen ja kuolemaan.”

Turhaa ropakandaa! Eihän tuomioistuin voi muuta kuin tuomita, kun teko on lainvastainen. Siis Simpsonin lainvastainen teko on tuomittu – Kanadan kansalaisia ei ole tuomittu kärsimykseen ja kuolemaan.
Kannabisöljyn terveysvaikutuksista kerronta oli kärjistetyn vakuuttavaa. Toivottavasti sillä saralla mennään eteenpäin ja ilmeisen hyvät aineosat saadaan kasattua sopivaksi lääkkeeksi. Nimenä lääkekannabis kuulostaa kyllä rikollisilta. Parempi olisi ilmoittaa toiselle lääkenimelle vain sen vaikuttavat osat, kuten nykyisillekin lääkkeille. Huomatkaa, ettei se laillistaisi syöpälääkkeen kasvatusta takapihoilla. Eihän muidenkaan "lääkkeiden" viihdekäyttö / itselääkitys ole sallittua.

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Juutuupista osui silmiin myös kannabismarttyyri Timo Haaran hampunkasvatusyritykset. Aatteen mies on Keiteleellä kasvattanut perinteistä hamppua tonnikaupalla. Savossa kuulemma hamppu on tuonut vaurautta vuosisatoja. Tähän asti Haaran yritykset ovat tuoneet useita vankeusrangaistuksia ja yli kahden vuoden kakku on lainmukaisella päätöksellä odottamassa! Ja mies kuuluttaa aikovansa edelleen laittaa siementä vakoon peltojen pehmetessä...turhaa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Parin hehtaarin hamppupelto on törkeä huumausainerikos.


http://www.youtube.com/watch?v=6iE7fPZQ0tE

eli TV-ohjelma Marian vieraana hampunviljelijä Timo Haara

ja Timo Haaran haastattelu Nelosella:

http://www.youtube.com/watch?v=PwkXigMjTZM&feature=related

ja Timo Haaran haastattelu (Radio Rock 12.10.09)

http://www.youtube.com/watch?v=qaTX0CQ1luw&feature=related

Muuten kannabista ei adressilla laillisteta, vaikka ”viihdekäyttäjät” sitä palavasti toivovat. Adressi sen lääkinnällisen hyödyntämisen puolesta olisi ennemmin paikallaan. Eihän sitä kannabisöljyä olisi edes vaikea lisätä pillereihin. Ja pillereihin lääketehtaat saisivat kyllä omat tuotesuojansa ja voisivat täysillä hyödyntää vaikka kannabinoideja. Seurauksena tosin varmasti olisi kyseisen lääkkeen laiton käyttö ja levitys eli täysin sama juttu kuin "tasalaatuiselle" Subutexille.