Adressi Israelin tueksi!
Juhani Starczewski Adressin tekijä |
/ #2369 Puunistutusvetoomus solidaarisuuden osoituksena Israelille!07.01.2016 11:36
Puunistutusvetoomus solidaarisuuden osoituksena Israelille! Hyvä Israelin ystävä, Monet traagiset tapahtumat sekä syrjivät päätökset kuluneen vuoden 2015 aikana osoittavat Israelin tarvitsevan entistä enemmän ystäviään, kannatusta sekä tukea. Väkivallan ja sekasorron ympäröimässä Lähi-idässä Israel on alueen ainoa demokratiaa sekä oikeusvaltion periaatteita ylläpitävä valtio, mutta on kuitenkin joutunut silmätikuksi. Tätä epäoikeudenmukaista kohtelua voi jokainen meistä torjua tiivistämällä rintamaamme Israelin hyväksi. Ajankohtainen tuki on osallistuminen puunistutustalkoisiin Israelissa. Tänä vuonna Tu Bishvatina tunnettu päivä on tammikuun 25. Tuolloin puiden uutena vuotena sekä luonnon uusiutumisen päivänä istutetaan eri puolille Israelia miljoona puuta. Työ tapahtuu maanlaajuisesti Keren Kayemeth LeIsraelin (KKL) eli Juutalaisen kansallisrahaston toimesta. Siihen osallistuu satoja tuhansia ihmisiä: perheitä, koululaisia, opiskelijoita, sotilaita, yrityksiä, järjestöjä sekä paikallisten kuntien edustajia niin juutalaisista kuin arabiyhteisöistä. KKL on jo 115 vuoden ajan viheriöittänyt Israelin luontoa ja Keren Kajemet Finland yhdessä muiden Pohjoismaiden KKL-toimistojen kanssa rahoittaa paraikaa Negevin autiomaassa sijaitsevaa Ambassadors-metsän kansainvälisesti tärkeää vedentutkimusprojektia. Nyt sinulla on mahdollisuus osoittaa solidaarisuuttasi Israelia koh-taan istuttamalla puita tähän projektiin. Yhden puun hinta on 10,00 €. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että myös Israelin ystävät Suomessa Parhaimmat kiitokset osallistumisestasi! Hyvää vuoden 2016 jatkoa toivottaen, Keren Kajemet Finland ry Hallitus |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10191 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40484 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
725 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
528 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
628 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
82 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
73 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
805 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1686 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024