Ravitsevampaa kasvisruokaa Unicafelle
Anna Tomi Adressin tekijä |
/ #2 Kiitos vastineesta!09.02.2010 17:33Olemme kiitollisia nopeasta reagoinnistanne. Vaikka jo vastasitte adressiimme, pidämme sen suunnitelmiemme mukaan vielä avoimena ja palautamme sen tämän kuun lopulla. Kuten sanoitte, teidän tehtävänne ei ole ensisijaisesti keskittyä vegaaniseen ruokaan - tämän me ymmärrämme. Adressimme tarkoituksena ei ollut kuitenkaan puhua vain vegaanien, vaan ylipäänsä kaikkien, erityisesti kasvissyöjien puolesta. Kuten allekirjoittaneiden valtaisa määrä osoittaa, ovat he niin suuri vähemmistö, että heidän asiansa on huomion arvoinen. Haluaisimme nostaa vielä muutaman asian esille. Ymmärrämme, että einesten tarjoilu tulee edullisemmaksi kuin vastaavan ruoan valmistaminen itse. Mielestämme ei kuitenkaan ole perusteltua suosia eineksiä siinä määrin kuin niitä tällä hetkellä suositaan: eineksiä on tarjolla usein monta kertaa viikossa, vaikka kasvismuhennokset ja -höystöt ovat parhaimmillaan aivan yhtä hyviä ja lisäksi paljon terveellisempiä. Vastineessanne huomautitte, että suomalainen elintarviketeollisuus käyttää laadukkaita raaka-aineita ja tekee hyvää työtä kehittämällä lisäaineettomia ja sydänystävällisia eineksiä. Olemme tästä eri mieltä. Tällä hetkellä teolliset tuotteet eivät ole lisäaineettomia eivätkä myöskään ravitsemuksellisesti monipuolisia. Uusissa resepteissänne pistää eräs asia silmään. Esimerkiksi jotkut uudet reseptinne (mm. linssikeitto) sisältävät sokeria. Nykyaikaiset tutkimukset osoittavat, että liiallisen valkoisen sokerin käyttö on yksi suurimpia aikamme terveysriskejä: se aiheuttaa mm. diabetesta ja liikalihavuutta. Sokerin avulla on hyvin helppo tehdä ruoasta maistuvaa. Sen käyttö ei kuitenkaan ole terveyssyistä perusteltua. Nykyaikaisessa terveyskeskustelussa ruoan terveellisyys rinnastetaan usein vähäiseen kalorimäärään, mikä on vain pieni osa totuutta. Tämän vuoksi nostamme esille lisäaineiden ja sokerin käytön. Vastineestanne ei kaikin osin ilmennyt, puhutteko tämänhetkisestä tilanteesta vai reseptikehittelyn lopullisesta tuloksesta. Olemme kuitenkin iloisia käynnissä olevasta tuotekehittelystänne. Toivomme, että 1500:n (9.2.2010)adressin allekirjoittaneen mielipiteet otetaan kehittelyssä huomioon. Ystävällisesti, Saija Räsänen Anna Tomi Anna Virkkunen |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Ravitsevampaa kasvisruokaa Unicafelle" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
460 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.