Kannabis lailliseksi

Kimmo Tamminen
Suomi

/ #1762 Kiitoksia myös Uudellemaalle

03.04.2010 15:34

Positiivista, vastuutonta ja ymmärtämätöntä mieltä vaan meille kaikille. Vaikka kannabisongelma on Suomessa marginaalista, olen samaa mieltä kannabistin kanssa: kannabisti ei tarvitse hoitoa. Miten se vanha sananlasku menikään? Ja töksäytän vielä, että vain jälkiviisaus on helppoa. Silti jäykkänä pelkurina en tahdo minkään muuttuvan.

Pitääkö kannabiksen laillistamista puoltaa aktiivisesti ja vastaavasti nykyisten, enemmistön mielestä hyvien olojen antaa muuttua tekemättä mitään? Siinä on myös pulma, jonka jokainen saa ratkaista ihan itsekseen eikä kenenkään ole pakko olla ”järkevästi” vaiti.

Tilastot ovat kauniita tälläkin adressilla; joka päivä siihen on tullut uusia allekirjoituksia. Siitähän sen näkee, että kannabiksen käyttäjiä tulee koko ajan lisää. Vai tarkoittaako se sittenkin vain sitä, että yhteiskuntamme aktiivisin osa vaatii lainsäädännön liikkumista liberaalimpaan suuntaan? Humaanisuus on jo muotia; ainakaan rikollisille ei voi antaa epäinhimillisiä vankilaoloja.

Keskustelu keskustelupalstoilla on aina hedelmällistä. Kovasti yksitoikkoiselta kuulostaisi, jos kaikki löytäisivät saman faktan ja täälläkin lukisi vain: allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin, allekirjoitin jne.

Toivotan onnea Villen kansanedustajaehdokkaalle. Tehkää ainakin hyvä kampanja!