Kannabis lailliseksi
Tuomas K Uusimaa |
/ #1763 Kimmo hyvä.03.04.2010 17:06Sinulta pyydettiin (omien tutkimustulostesi) valossa argumentoimaan seuraavia asioita; -Voisitko hieman avartaa mieltäni kertomalla miten reagoivat Kannabinoidireseptorit että kannabinoidit keskenään. Sekä -Ja siitä yhteenvetona argumentoida mikä on näiden kahden olemassa olevan asian mahdollistama syntyhistoria, kehitys sekä mistä mihin se ajallisesti kantaa. (Näin ihmisen ajanlasku tajua hyväksi käyttäen.) Olisi myös mukava kuulla mielipiteesi siitä, että oliko vain puhdas sattuma vai vain ajan kysymys, että ihminen ja kasvi kohtaisivat toisensa. Ja vastauksesi oli; Hello jamaicaman. Luulen, että kannabis on hyvin vanha kasvi ja ihmisen esi-isät ovat sitä vähän väliä pureskelleet ruokaa etsiessään. Vieläkin eläimet ja meidän pikkulapsetkin tutkivat kaikkea syömällä! Ei vastaa edes lähelle sitä faktaa jonka itse olen lukenut lukuisista artikkeleista, dokumenteista tai tuloksista. Mihin perustat luulosi? Lukemaasi, kokemaasi vai näkemääsi ilmiöön? Ja mennään asia kerrallaan, TE vastustatte adressia ja sille pitää löytyä peruste, ei luuloa tahi olettamusta. Tämän hetkiset tiedetutkimustulokset ikävä kyllä liputtavat enemmän positiivisen kuin negatiivisen näkökannan puolesta. Kuka on puhunut jälkiviisaudesta? Sama politikka on vallinnut 60-luvulta lähtien ja itse olisit valmis jatkamaan vielä seuraavat 20 vuotta? Jos itse olet muuttumishaluton ja kyse on sinusta itsestäsi, niin kuin kirjoitit, niin onko mielestäsi oikein valehdella tuleville polville, vaikkakin tutkimustulokset väittäisivät aivan muuta? Ja tämäkin jo kertaalleen ellei jo useasti mainittu. Laki on laki, älä siis ajattele omilla avoillasi tai kuuntele politiikan ulottumattomissa olevaa tiedon jyvää. SANOTTUA; Keskustelu keskustelupalstoilla on aina hedelmällistä. Kovasti yksitoikkoiselta kuulostaisi, jos kaikki löytäisivät saman faktan Ja kyllä Keskustelu on ikävä kyllä hedelmätöntä siinä vaiheessa jos kuka tahansa voi väittää mitä tahansa, ilman tarvittavia perusteita. Ja onko asioilla tapana olla monta faktaa? Kuin että kannabis on erittäin terveellistä, sekä äärimmäisen epäterveellistä? On haittatekijöitä kuin myös parantavia/helpottavia. Ja näiden kahden asian keskinäinen vaikutus lienee oleellista, ainakin itselleni. Siksi tähän nojautuen mustavalkoinen ajattelu maailma on edelleen vastuutonta/ulkoistamista. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kannabis lailliseksi" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1938 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18050 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
882 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1303 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
628 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
288 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6372 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.