Adressi Israelin tueksi!
Juhani Starczewski Adressin tekijä |
/ #214 KESKIVIIKKO 21.04.1021.04.2010 15:301. IDF VALMISTELEE suunnitelmia vetäytymisestä takaisin vuoden 2000 intifadaa edeltäviin asemiin. Tämä siltä varalta, että Netanyahun hallitus pakotetaan hyväksymään Obaman vaatimukset, joista tämä on yksi, kertovat Y Katz ja T Lazaroff JP:n artikkelissaan. ”IDF on valmistellut suunnitelmia tällaista tilannetta varten, jossa IDF joutuu vetäytymään intifadaa edeltäviin asemiin”, kertoo IDF:n korkea upseeri antamatta nimeä. ARTIKKELISSA vakuutetaan IDF:n johdon ja varsinkin sen keskusjohdon vastustavan tällaisen suunnitelman toteuttamista. ”IDF:n vapaus operoida kaikkialla on äärimmäisen tärkeä terrorismin pitämiseksi aisoissa ja minimissä,” upseeri selittää. Hän viittaa todisteeksi äskettäiseen tapaukseen Jeninissä, jossa IDF pidätti kaksi Islamin Jihadin avainaktivistia. Hän sanoo IDF:n operaatioitten Jeninissä jatkuvan huolimatta ns. Jeninin mallin toteuttamisesta siellä, joka antaa palestiinalaisille liikkumis- ja toimintavapauksia enemmän kuin muualla. Tarkoitus oli antaa USA:n kouluttamille poliiseille kasvava toimintavastuu, mutta käytännössä sitä ei ole voitu toteuttaa aiotussa aikataulussa. ”Operoimme siellä edelleen aina kun uskomme, että uhka on olemassa.” OBAMAN TOINEN vaatimus Netanyahulle koski rakennuskieltoa Jerusalemin itäosissa sekä 10-kuukauden rakennuskiellon jatkamista Juudeassa ja Samariassa. Kolmas vaatimus koski palestiinalaisten vankien (tuomittujen terroristien) vapauttamista ”hyvän tahdon eleenä Abbasille”. Netanyahu ei ole julkisuudessa paljastanut Obaman esittämää vaatimustensa listaa, mutta 7-ministerin muodostama turvallisuuskabinetti on käsitellyt asiaa useissa kokouksissaan, joissa tehdyistä mahdollisista päätöksistä ei ole raportoitu julkisuudessa. NEATANYAHU on kuitenkin julkisuudessa toistanut, että rakennuskielto Jerusalemin itäosissa ei tule kysymykseen, kuten ulkoministeri Lieberman myös vakuuttaa, joka totesi, ettei Jerusalemin jakaminen suoraan tai epäsuoraan tule kysymykseen. ”Jerusalem on meidän ikuinen kaupunkimme”, hän sanoi. IDF:n suunnitelma vetäytymisestä Juudeassa ja Samariassa liittynee Obaman nimittämän erikoislähettilään George Mitchellin Israelin matkaan, joka toteutunee lähi aikoina. Netanyahu esitti kielteisen kantansa Jerusalemin itäosien rakennuskiellosta ABC:n haastattelussa maanantaina tunnustamatta, että se oli Obaman vaatimus. Hän kuitenkin vihjaisi, että Jerusalemin kysymys kuuluu lopullisen tilanteen neuvotteluihin. OBAMAN henkilökuntapäällikkö Rahm Emanuel totesi maanantaina, ettei aika ole kypsä USA:n esittämälle Lähi Idän rauhansuunnitelmalle. Hän totesi ”the Charlie Rose” showssa, että useat ihmiset ovat esittäneet sellaisen laatimista, mutta ettei sen aika ole nyt. Monet Obaman hallituksen jäsenet ovat vihjailleet, että tuleva syksy voi olla sopiva sellaisen esittämiseksi, mutta sekä Obama että Clinton haluavat odottaa osapuolten reaktioita. (JP) 2. WND kertoo artikkelissaan, että useita Fatahin jäseniä on saatu kiinni heidän toimistaan Hamasin sotilaallisen organisaation perustamiseksi Länsirannan kaupunkeihin. WND kertoo palestiinalaislähteisiin perustuen, että PA:n poliisit pidättivät äskettäin tohtorin, joka oli salakuljettanut miljoona USD Nablusiin. Hän tunnusti kuulusteluissa, että varat oli tarkoitettu aseitten hankkimiseksi Hamasille Nablusissa. Asia huolestuttaa Fatahia, joka menetti valtansa Gazassa IDF:n vetäydyttyä sieltä kokonaan 2005 Ariel Sharonin suunnitelman mukaisesti. Hamas kaappasi vallan siellä vuonna 2007 ja on sen jälkeen vahvistanut asemiaan eliminoimalla Fatahin vaikutusvaltaa. Hamasin voitto USA:n kouluttamista ja aseistamista Fatahin joukoista oli yllättävän helppo, vaikka käytännössä Fatahin joukot olivat hyvin aseistettuja ja lukumääräisesti ylivoimaiset siellä. WND:n artikkelissa kerrotaan palestiinalaisten todenneen, että vaikka Nablusissa Hamasille tarkoitetut varat saatiin takavarikoitua, varoja salakuljetetaan muihin palestiinalais-kaupunkeihin Länsirannalla. Nablusissa Fatahin asemaa pidetään vahvana. Varsinkin Ramallah ja Jenin ovat kaupunkeja, jotka aiheuttavat pahoja aavistuksia Fatahin johdolle. Jenin on eräänlainen esimerkkitapaus, jonka mallia on tarkoitus jatkaa muissa PA:n hallitsemissa kaupungeissa. Fatahilla on siellä vahva asema, mutta perinteisesti se on Islamic Jihadin tukialuetta. Jokin aika sitten raportoitiin, että Hamas oli salakuljettanut 600 voimakasta rynnäkkökivääriä Jeniniin. Niistä PA:n poliisi takavarikoi 100, mutta loput 500 lienee annettu Hamasin jäsenille. Fatahin sisällä arvioidaan, että Hamasin aktiivijäseniä Jeninissä on vain tusinan verran, mutta aseitten määrä kertoo aivan muuta. FATAHIN taholta kerrotaan, että Hamas rekrytoi joukkoonsa al-Aksa Marttyyrien Prikaatin jäseniä, jotka periaatteessa ovat luopuneet aseellisesta vastarinnasta. Hamas saa heitä riveihinsä tarjoamalla heille enemmän palkkaa kuin mitä PA tai Fatah. Fatahin huolena on myös, että USA:n kouluttamien poliisien joukossa on al-Aksan jäseniä, joita voi kiinnostaa Hamasin tarjoama korkeampi palkka sekä aktiivitoiminta. Gazassa useat korkeat Fatahin johtajat liittyivät Hamasiin, mikä voi toistua Länsirannalla. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=143593 3. JP:N JULKAISEMA artikkeli, jonka kirjoitti Jonathan Spyer ”Global Research and International Affairs Center”, Herzliasta, käsittelee Hizbullahin salakuljettamien aseitten kysymystä Libanonissa. Israelin tiedustelulähteet ovat todenneet, että Syyria on toimittanut aseita ja ohjuksia kaiken aikaa 2006 Libanonin kakkossodan jälkeen vastoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1701. Viimeiseksi se toteaa, että Syyria toimitti Hizbullahille ballistisia ohjuksia, mistä USA virallisesti sanoo laimeasti ”on voinut” toimittaa, mutta senaatin tiedustelukomitean jäsen toteaa ”kaikella todennäköisyydellä”. ARTIKKELISSA todetaan, että Syyria on toistuvasti kieltänyt toimittaneensa Scud D ohjuksia Hizbullahille. Artikkelin kirjoittaja toteaa, että kysymys on kuitenkin laajempi. Päätöslauselma 1701 sanoo yksiselitteisesti, ettei Libanonissa saa olla muitten aseellisia ryhmittymiä kuin Libanonin valtion. Se myös kieltää aseitten ja siihen verrattavien materiaalien toimittamisen Libanonissa muille kuin hallituksen valtuuttamille ryhmille. Hizbullah ja sen tukijat laskelmoivat aivan oikein, etteivät Libanonin hallitus enempää kuin YK tai muut kansainväliset yhteisöt olisi kykeneviä tai halukkaita valvomaan päätöslauselmien toteutumista, toteaa Spyer. YK on itse todennut, että siltä puuttuu kyky valvoa Israelin ja Libanonin välistä rajaa, jonka asemaa YK:n asettamat asiantuntijat ovat kahdesti selvittäneet, kesäkuussa 2007 ja elokuussa 2008. YK:n toinen raportti toteaa kuivahkosti, että edistys lauselman 1701 toteuttamiseksi on ollut riittämätön johtuen ”vaikeasta poliittisesta tilanteesta”, jolla tarkoitetaan Hizbullahin avointa haastetta ja uhkausta vastata sen intressien polkemiseen voimalla. Tämän vuoksi 3.5 vuoden sisällä mitään edistystä ei ole voinut tapahtua, jonka aikana aselastit Syyriasta ovat esteettä tuoneet Syyrian ja Iranin toimittamia aseita ja ohjuksia Hizbullahille Libanoniin. Israel on tyytynyt seuraamaan tilannetta sivusta muutamia vastalauseita lukuun ottamatta. SPYER toteaa, ettei tilanne alkanut Scud-ohjuksista, sillä todisteet osoittavat Syyrian ja Iranin pyrkivän kehittämään Hizbullahista avoimen strategisen uhkan Israelille. Syyrian toimittamiin aseisiin sisältyy M-600 maasta maahan ohjuksia ja miehen kantama Igla-S maasta ilmaan ohjusjärjestelmä, joka uhkaa IAF:n ilmavalvontaa suorittavia koneita Libanonin yllä. Viimeisenä listassa ovat Scud-D ohjukset, jotka voivat olla sodan aiheena (casus belli). Enempää Israel kuin Hizbullah tai Syyriakaan eivät ole pyrkineet nostamaan jännitystä, mutta Israelin kärsivällisyyttä kokeillaan asteittaisella yhä tehokkaampien aseitten toimituksilla. Spyer katsoo, ettei sota liene välitön, mutta varoittaa, ettei Hizbullahin ruokahalu ole tyydytetty tilanteen jakamisella nykyisellään, se haluaa enemmän valtaa Libanonissa. Hän sanoo, että Hizbullahin ohjelause muistuttaa Hitlerin lausumaa: ”Sinä olet vastassa lain kanssa; minulla on aseeni. Nähdään pian, kumpi meistä selviää”. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=173569 4. UUTISOTSIKOITA - Netanyahu esitti jalostettujen petrolituotteiden viennin lopettamista Iraniin. Teheran ilmoitti uuden rikastuslaitoksen hyväksymisestä. (JP) - Netanyahun 15-vuotia poika Avner tuli kolmanneksi kansainvälisessä Raamattu-visassa Jerusalemissa. Voiton vei 17-vuotias Or Ashual Kfar Saba yläkoulusta, toiseksi tuli Elad Nachshon De Shalit yläkoulusta Rehovotista.(JP) - Juhlallisuudet jatkuivat monin paikoin Israelissa. Presidentti Peres kehotti palestiinalaisia palaamaan neuvottelupöytään. Kaatuneitten ja terrorin uhrien omaiset esittivät toivomuksen, että muistopäivän ja itsenäisyyspäivän välillä tulisi olla ainakin yksi välipäivä. ”On vaikea yhdistää surua ja iloa”. (JP) - Johtavat Euroopan valtiot esittävät Iranin vallankumouskaartin julistamista terroriryhmäksi. Asiantuntijat uskovat, että kovat sanktiot sitä vastaan voisi raunioittaa Iranin talouden. (JP) - USA:n puolustusministeriön raportissa sanotaan, että Iranin ohjukset voivat vuonna 2015 yltää Yhdysvaltoihin. Raportissa todetaan, että ydinaseen valmistaminen kuuluu Iranin pelotteluarsenaaliin, mutta ettei Iranin armeijan vastarinta voisi estää hyvin koulutettua, nykyaikaisin asein varustettua armeijaa. USA:n armeijan päälliköitten puheenjohtaja amiraali Michael Mullen arvioi, että USA:n isku Iranin ydinlaitoksiin on vielä kaukainen mahdollisuus.(JP) - PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas arvioi mahdollisuutta Fayadin hallituksen sisäisestä remontista. Hän haluasi lisätä Fatahin vaikutusvaltaisia jäseniä mukaan, mutta jotka eivät olisi Fatahin keskuskomitean jäseniä. Abbasin sanotaan käyneen useita kertoja hoidattamassa itseään Ammanissa, jossa koko osasto suljetaan muilta hänen tutkimustensa ja hoitonsa ajaksi. (JP) - Syyrian presidentti Assad matkusti Egyptiin keskustelemaan Mubarakin kanssa sodan uhasta Israelin kanssa. Mubarak vaatii, että YK:n tulee ottaa Israelin ydinaseet keskustelun alaiseksi. (haaretz) - 8 laivan saattue ”Rachel Corrie” yrittää ensi kuussa murtaa Gazan saarron. Vasemmistoryhmien saattueessa on 600 matkustajaa ja tarvikkeita. - http://www.haaretz.com/hasen/spages/1164310.html - Obama on nimittänyt avustajia, joilla on terroriyhteyksiä. Indonesia voi hänen ensi kuun vierailunsa aikana kohdella häntä muslimina, mikä voi vaikuttaa kielteisesti hänen tukijajoukkoihinsa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137128 - Israelista kuljetettiin yli 17 000 rekka-autollista tuotteita ja tarvikkeita Gazaan viime viikon aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137126 - Israel on alkanut rajoittaa korkean teknologian ja aseitten myyntiä Turkkiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137115 |
Kommentoi adressia |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45584 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1751 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1463 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
317 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
218 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
206 Luotu: 13.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2240 Luotu: 22.03.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20880 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
163 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
135 Luotu: 01.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.