Kannabis lailliseksi

Kimmo Tamminen
Suomi

/ #1879 Lisää Savon Sanomia

12.05.2010 14:48

"Lähes 30 nuorta jäi kiinni huumekokeiluista
A A 11:03 (Päivitetty 11:09)
Asta Tenhunen

Poliisi on saanut valmiiksi tutkinnan noin 30 kuopiolaisen nuoren huumeiden käytöstä ja välityksestä.

Vyyhti alkoi paljastua viime syksynä Etelä-Kuopiossa. Poliisi kuulusteli talven ja kevään aikana yhteensä noin 30 nuorta, joista suurin osa asui Jynkkä-Petonen-alueilla.

Tutkinnassa selvisi, että yksi vanhemmista nuorista, kuopiolainen vuonna 1991 syntynyt mies välitti hasista nuorille. Nämä nuoret toimivat välittäjinä edelleen toisille nuorille.

Muuten nuoret hankkivat marihuanaa, mistä sattuivat sitä saamaan. Nuoret käyttivät huumehankintojensa yhteydenpitovälineenä puhelinta sekä Facebook-palvelua ja muita tietokoneyhteyksiä.

Osa nuorista oli kokeillut myös jo lääkkeitä huumausaineina.

Poliisin mukaan suurimmalla osalla nuorista huumekokeilut olivat vielä yksittäisiä, joihin puuttumisen poliisi toivoo katkaisevan monen nuoren alkavan huumeiden laajamittaisemman käytön.

Nuorten kuulusteluissa oli mukana nuorten ja heidän vanhempiensa lisäksi myös sosiaalityöntekijöitä. Nuoret on ohjattu Kuopion seudun päihdepalvelusäätiön hoitopalveluiden piiriin.

Lisäksi kaikista huumausaineiden kokeilijoista on tehty lastensuojeluilmoitukset Kuopion kaupungin lastensuojeluviranomaisille. He harkitsevat alaikäisten rikoksen tekijöiden osalta harkitsevat mahdolliset jatkotoimet.

Poliisi epäilee nuoria huumausaineen käyttörikoksesta sekä välittäjien osalta huumausainerikoksesta.

Kun asian käsittely etenee syyteharkintaan lähiaikoina, syyttäjä järjestää alaikäisille puhuttelutilaisuuden, jossa ovat läsnä syyttäjä, lapsi, vanhemmat, sosiaalityöntekijä sekä poliisi."

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Siinä on tietoa kaikille. Näin se homma Suomessa ainakin toistaiseksi vielä etenee. Toivotan kaikille hyvää kesää.