Tenavapirtin on saatava jatkaa Akaassa


Vieras

/ #18

07.10.2011 10:38

VS:#17
Ei kaupunki päiväkotia lakkauta, vaan poistaa sen toimintaedellytykset. Kaupunki on päättänyt poistaa ns. kuntaosuuden maksamisen yksityisille toimijoille ja kaikki paikat kulkevat jatkossa kunnan kautta (eli jatkossa Akaassa ei ole valinnanvapautta päiväkodin suhteen - lapset menee sinne minne kunta määrää). Taloudellinen todellisuus on vain se että harvalla on varaa maksaa 700€/kk lapsensa hoitopaikasta, sillä sen se kustantaa ilman ns. kuntaosuutta yksityiselle. Toijala kun ei kuitenkaan ole Westend.

Kuitenkin tuolla kuntaosuudella tuotettu palvelu esim. tässä tapauksessa Tenavapirtissä on edullisempaa (ulkopuolisen tutkimuksen mukaan) kuin esim. kaupunngin omissa päiväkodeissä tuotettuihin paikkoihin verrattuna. Eli jos ainoastaan raha ratkaisisi niin kaupunki lakkauttaisi oman päiväkotinsa, mutta sehän ei taida virkamiehen maailmankuvaan sopia.

Kaupunki on päätöksensä tehnyt "oikein" virkamiesten valmistelun pohjalta. Onko virkamiesten valmistelussa ollut järkeä? Mielestäni Ei. Tämän vuoksi on velvollisuutemme kunnan asukkaina ja "asiakkaina" ajaa asiaa nyt poliittisen päätäntävallan kautta.