Ei Pyhäjoen Hanhikiven alueelle sijoitettavalle ydinvoimalalle
Timo Hiltunen |
/ #21 Re: EI LISÄÄ YDINLAITOKSIA, URAANIKAIVOKSIA JA YDINJÄTETTÄ!10.06.2010 05:05#19: Satu Säynäjäkangas - EI LISÄÄ YDINLAITOKSIA, URAANIKAIVOKSIA JA YDINJÄTETTÄ! Olen kanssasi Satu samaa mieltä siitä, että ydinvoiman käytössä piilee monia riskejä ja ne riskit eivät todellakaan ole pieniä, ydinjätteen varastointi ym. Pitäisi kuitenkin samaan hengenvetoon meittiä, mitkä ovat todelliset vaihtoehdot ydinvoimalle, kun energiantarve tulevaisuudessa kuitenkin lisääntyy, tahtoimmepa sitä tahi emme. Ensisijaisina vaihtoehtoina ovat tulleet esille mm. tuuli- ja aurinkoenergia sekä puusta tuotettu energia. Onko sitten tämän päivän teknologialla mahdollisuus tuottaa tarvitsemamme energiantarve kyseisillä tavoilla, etenkin, kun huomioon pitää ottaa myös hiilidioksipäästöt ym. ilmastoon vaikuttavat tekijät. Mielestäni ei! Jos me haluamme säilyttää teollisuuden ja sitä kautta työpaikat edelleen Suomessa, on edullinen energia yksi valttikortti tuotteiden valmistuskustannuksissa ja sitä kautta kansainvälisessä kilpailussa. Toinen vaihtoehto on yritysten siirtäminen Kiinaan, mikä ihmisten hyvinvoinnin ja kansantalouden kannalta ei ole se järkevin vaihtoehto, näin sinivalkoisin silmin katsottuna. Joku voi tietysti sanoa, että kun teollisuus on Kiinassa, ei energiakaan tarvita täällä niin paljoa, eikä sitä kautta meitä lähellä olevia ydinvoimaloitakaan. Mutta riski ihmiskunnalle on lopulta yhtä suuri, olipa se voimala Pyhäjoella tai Pekingissä. Yksi merkittävä keino energian säästämiseen on tietenkin ihmisten opettaminen energiaystävällisempään arkeen, mutta kovin on sekin vaikeaa. Kodit ovat täynnä mitä ihmeellisimpiä laitteita, jotka kaikki tarvitsevat suuret määrät sähköä. Mökilläkään ei enää osata olla, ellei se ole täysin varustettu erilaisilla kodinkoneilla ja poreammeilla. On hyvä, että on energiaystävällisiä lamppuja ja uusia kodinkoneita, mutta nämä keinot eivät yksin riitä. Etenkin, kun ns. energiaystävällistenkin lamppujen todellisesta hyödystä ollaan montaa mieltä. Kun tähän "soppaan" lisätään vielä taloudellista nousua tekevien ns. kolmansien maiden tarve päästä osalliseksi kaikesta hyvinvoinnista, on yhtälö jo todella monimutkainen.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3736 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1460 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
401 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1834 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1540 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11349 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
598 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
497 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025