5-viikkoiset koiranpennut ovat liian nuoria erotettavaksi emostaan
|
/ #45 Re:11.06.2010 13:59Tuosta pentujen luovutusiästä. Sveitsissä pentuja ei saa luovuttaa ennen 12 viikon ikää. Eli vasta 3-kuisina. Itsellä on koira jonka sain vasta 12-viikkoisena ja hyvin se leimaantui. Pennuilla ensimmäinen mörkökausi on 8 viikon iässä ja eräänkin tutkimuksen mukaan silloin koettu suuri järkytys voi jäädä koiran mieleen pysyväksi. Eli pelkästään 8-viikon ikäiselle jo vieroitus on suuri stressi, sen ohella ei pidä kokeman muuta järkyttävää. Jos pennut viedään jo 5-viikkoisina emonsa huomasta vieraaseen paikkaan se sinällään on niiden elimistöllekin stressi, kun ne joutuu tottumaan uuteen paikkaan ja ehkä uuteen ruokaankin. Varsinkin jos ne on saaneet imeä emäänsä tohon asti. Eli parempi pennuille on olla emonsa huomassa ja sisarusten tukemana. Ja ne saavat tällöin tukea ja turvaa tutusta ympäristöstä ennenkuin ne muuttavat omiin koteihinsa. Ja jos emo vieroittaa ne ennen sitä 8 viikon ikää niin se on luonnollinen kehitys. Pakolla vieroitus ei ole. Noille 5-viikkoisina vieroitetuille tulee 2 muutosta 3 viikon ajalle: ensin muutto pois emon luota , sit tottuminen uusiin oloihin kasvattajan luona ja sit taas uusi muutos kun ne haetaan koteihinsa. Pentuparat. Miten ne kestää tollaista stressiä jää nähtäväksi... |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
519 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18255 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
27 Luotu: 19.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2001 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1056 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2062 Luotu: 05.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1337 Luotu: 06.05.2024
Taisteluhelikopteri viralliseksi sukupuoleksi
11 Luotu: 20.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
694 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
131 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12823 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
490 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6431 Luotu: 29.11.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024