Kieltäydymme Sole TM -järjestelmän käytöstä
Tuovinen Vieras |
/ #13 Laskeskelin juuri21.06.2010 23:59Laskin juuri, että tämän kuukauden työajasta ainakin 3% on (jo) mennyt Soleen tai siihen liittyvään hallintobyrokratiaan tai sen setvimiseen. Kun työtä on tunnetusti niin paljon kuin jaksaa / ehtii tehdä niin tuntuu kohtuuttomalta, että siitä vähästä ajasta mitä on hukataan tuollaiseen. Toiseksi suurta ärtymystä ak:ssa herättää, että kohdennukset ovat täysin kuvitteelliset. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaan ensin on laskettu prosenttiosuudet eri rahoittajille ja niillä kerrottu 7,25 h / pvä. Lisäksi järjestelmään EI SAA esim. merkitä, että milloin olet lomalla. Niille on oma systeeminsä (joka hajotti tietokoneeni, kun ei ollut jotain pluginia). Lisäksi tuntuu pahalta "laskuttaa" tutkimustyötä rahoittavalta taholta Soleen käytetty aika. Tahtoisin kovasti, että sinne ilmestyisi kohta "SoleTM täyttö" ja siihen kuluvan ajan voisi "laskuttaa" sitten yliopiston hallinnolta. Muuttuisiko ääni kellossa, kun lasku tuohon käytetystä ajasta tulisikin heille. - Tuhottoman turhautunut ja kyllästynyt suomalaiseen yliopistolaitokseen |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1967 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
707 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024