Suvivirsi pois kouluista!

Jani Koskinen
Adressin tekijä

/ #3

20.08.2010 12:11

Edellinen Jari Hujasen kirjoitus kuvastaa hyvin sitä asennoitumistapaa, joka useilla uskovaisilla on toisin ajattelevia kohtaan. Kysyit, kenen ateistin moraalinen pohdinta pitäisi nostaa auktoriteetiksi? Tässä teet jo sen lähtökohtaisen virheen, että ylipäänsä ajattelet ihmisten tarvitsevan jonkinlaista moraalista auktoriteettia. Maailma olisi ihan oikeasti parempi paikka kaikille elää, jos kukaan ei pitäisi ketään toista auktoriteettinaan vaan omilla aivoillaan miettisi sitä, mikä on oikein ja väärin ja antaisi myös toisille saman oikeuden.

"Elää ja antaa toisten elää" on hyvä motto, eikä ihminen minusta muuta tarvitse ohjenuorakseen. Jokainen voi tietysti elää minkä tahansa uskonnon oppien mukaisesti ja keksiä itseään varten lisää moraalinormeja niin paljon kuin vain haluaa, kunhan tämä henkilö ei vaadi kaikkia muitakin ihmisiä elämään omien sääntöjensä mukaan.

Väitit olevan kristinuskon sallivuuden ansiota, että länsimaissa suvaitaan nykyään monia kristinuskon opetusten vastaisia asioita. Tässä olet väärässä, kristinusko on päinvastoin pyrkinyt jarruttamaan kehitystä, mutta sen on ollut pakko lopulta aina nöyrtyä ja seurata yleistä humanistista kehitystä jälkijunassa, koska muuten se olisi kadottanut koko arvovaltansa kehittyvässä yhteiskunnassa. Naisten äänioikeus ja tasa-arvo, uskonnonvapaus, seksuaalisuuden vapautuminen, kuolemantuomioista luopuminen, toisinajattelun hyväksyminen, tieteen edistyminen - tuossa vain muutamia asioita, joita kirkko on hanakasti ollut vastustamassa kunnes on vasta pakon edessä joutunut korjaamaan kantojaan.

Väität ateistien ja agnostikkojen olevan hyvää riistaa islamilaisille, jotka tulevat valtaamaan länsimaat tulevaisuudessa. Tällainen ajattelu, että "uskonnollisen tyhjiön" täyttäisi ennen pitkää jokin uusi uskonto on täysin vailla pohjaa. Nimenomaan ihminen, joka on jo valmiiksi jonkun uskonnon pauloissa, on helpommin käännytettävissä johonkin toiseen uskontoon. Sen sijaan ihmistä, joka pyrkii ajattelussaan johdonmukaisuuteen ja ei tunnusta ketään auktoriteetikseen, on perin vaikeaa saada alkamaan elää jonkun uskonnon oppien mukaan. Pähkinänkuoressa sanottuna siis: kristitty kääntyy paljon todennäköisemmin muslimiksi kuin että uskonnoton ryhtyisi muslimiksi. Uskonnottamat eivät hyväksy sen enempää kristinuskon kuin islaminkaan autoritäärisiä pyrkimyksiä. Sen sijaan molempien uskontokuntien edustajien kuuluu antaa kyllä elää rauhassa omien tapojensa ja uskonsa mukaan niin kauan kuin he eivät vaadi koko muuta yhteiskuntaa elämään omien oppiensa mukaisesti, eivätkä tee fyysistä tai henkistä väkivaltaa kenellekään uskontonsa nimissä. (Lasten ympärileikkaukset uskonnollisista syistä tulisi kieltää ja siitä tulisi aina määrätä sekä lapsen vanhemmille että leikkauksen suorittaneelle lääkärille ehdotonta vankeutta ja tietysti lapsi ottaa huostaan. Ympärileikkaus on verrattavissa törkeään pahoinpitelyyn ja elinikäisen vamman tuottamiseen.)