Suvivirsi pois kouluista!

Jani Koskinen
Adressin tekijä

/ #5

21.08.2010 19:46

Jari Hujanen väittää, että "kun (ei jos!) muslimeista tulee enemmistö meidänkin maassamme, ryhmäpaine muokkaa lapset enemmistön muottiin." Ensinnäkin millä perusteella kuvittelet, että muslimeista tulisi enemmistö maassamme. Milloin luulet sen tapahtuvan? Tuskin sentään huomenna, ensi vuonna tai edes kymmenenkään vuoden päästä. Olen nähnyt joidenkin laskelmia siitä, että nykyisten syntyvyys- ja maahanmuuttotilastojen perusteella näin tulisi käymään seuraavalla vuosisadalla. Näissä laskelmissa on vain tehty se "pieni" virhe, että väestötieteessä ei voida ennustaa mitään vuosisatojen päähän - 50 vuoden päähänkin ulottuvissa ennusteissa on jo todella suuret virhemarginaalit. Maailmassa ehtii tapahtua aikojen kuluessa paljon asioita ja kaikki vaikuttaa kaikkeen ja siksi meillä ei ole mitään keinoa ennustaa väestönkehitystä satojen vuosien aikavälillä.

Toiseksi: vaikka islaminuskoisten osuus kasvaa maassamme, se ei automaattisesti tarkoita yhteiskunnan islamilaistumista. Onhan nytkin maamme väestöstä enemmistö kristittyjä ja silti yhteiskunnan kehitys on kulkenut poispäin kristillisestä. Suurin osa islaminuskoisten maahanmuuttajien lapsista (viimeistään lapsenlapsista, jotka ovat syntyneet ja eläneet koko elämänsä Suomessa) ei eroa elämäntavoiltaan juurikaan suomalaisista kristityistä. Islamilaiset maallistuvat ja muuttuvat "tapaislamilaisiksi" siinä missä suurin osa kristityistäkin on Suomessa muuttunut "tapakristityiksi". Tätä kehitystä tosin voi jarruttaa mm. perussuomalaisten lietsoma vihapolitiikka, joka pyrkii ajamaan maahanmuuttajat omiin oloihinsa vailla suhteita ympäröivään yhteiskuntaan, mikä luo katkeruutta ja sitä kautta hyvän pohjan radikalisoitumiselle.

Hujanen kirjoittaa: "Yhteiskunta, jolla on yhteinen moraalinen auktoriteetti, on yksimielisyydessään luja yhteiskunta." Jos kaipaa tuollaista yhteiskuntaa, voi muuttaa vaikkapa Pohjois-Koreaan. Yhteiskunnan lujuudella ja yhteisellä moraalisella auktoriteetilla ei ole mitään arvoa, jos tuon yhteiskunnan toiminnan edellytyksenä on kansalaistensa alistaminen yhteen muottiin ja kaikenlaisen toisinajattelun kieltäminen. Ei ole mitään väliä sillä, minkä aatteen tai uskonnon nimissä ihmisoikeuksia loukataan - kyse on aina yhtä pahasta asiasta. Hujanen kaipaa maahamme ilmeisesti kristillistä diktatuuria, mutta se ei olisi yhtään sen parempi kuin islamilainen tai ateistinenkaan diktatuuri.

Hujanen kirjoittaa: "En itsekään opeta naisten olevan alempiarvoisia kuin miehet. Sen sijaan väitän, että kaikkien ihmisten tulee kunnioittaa Jumalan heille asettamia auktoriteetteja." Mitäpä jos minäkin väittäisin, että kaikkien ihmisten tulee kunnioittaa Lentävän Spagettihirviön heille asettamia auktoriteetteja? Minulla on oma mielikuvitusystäväni (Lentävä Spagettihirviö) ja Hujasella omansa (Jumala), mutta kummankaan meistä ei tulisi kuvitella, että kaikilla muillakin ihmisillä maailmassa olisi samanlaiset mielikuvitusystävät kuin meillä.

Hujanen kirjoittaa: "Ateistien tasa-arvohölynpöly ei ainakaan ole tuonut minkäänlaista tasa-arvoa edes suomalaiseen yhteiskuntaan. Otan esimerkiksi presidentti Tarja Halosen. Hän on presidenttinämme vain sukupuolensa takia. Ateistien tasa-arvon mukaan kaikilla ihmisillä tulisi olla samanlainen mahdollisuus tulla valituksi presidentiksi heidän ansioittensa ja edellytystensä perusteella, mutta nyt iso joukko kansalaisia äänestää vain sukupuolen perusteella. Ei kenellekään ole epäselvää, kuinka nuo kansalaiset äänestivät Halosta vain, koska tämä on nainen."

Voi pitää paikkansa, että jotkut ovat äänestäneet Halosta vain tämän sukupuolen perusteella, mutta yhtä hyvin voi sitten todeta, että Suomen 10 edellistä presidenttiä on myös valittu sukupuolensa perusteella - koska he olivat miehiä. Onko se Hujasen mielestä parempaa tasa-arvoa?

Hujanen kirjoittaa: "Seksuaalisuuden vapautuminen on vain tuomioksi länsimaille." Minulle jää hieman epäselväksi, mitä tarkoittaa ja haluaa tällä sanoa.

Hujanen ihmettelee, miksi kuolemantuomiot pitäisi kieltää. No ensinnäkin, koska tällainen tuomio on aina peruuttamaton, eikä sitä voida korjata, jos myöhemmin huomataan että onkin tuomittu syytön. (Yhdysvalloista löytyy tästä valitettavan paljon esimerkkejä.) Toiseksi voidaan kysyä, onko ihmisellä koskaan oikeutta millään perusteella riistää toisen henkeä? Jos murhaaja tuomitaan kuolemaan, niin eikö tämä tuomion antaja samalla itsekin muutu murhaajaksi? Jos kaikesta pahasta rangaistaisiin aina samalla mitalla, maailmassa ihmisillä ei olisi aikaa enää mihinkään muuhun kuin koston juonimiseen vastustajilleen. Kuten Gandhikin sanoi: "Silmä silmästä tekee sokeaksi koko maailman." Sitä paitsi pahaa päätyvät tekemään yleensä ihmiset siitä syystä, että heillä itsellään on paha olla. Monen köyhän rikoskierre saattaa (varsinkin köyhemmissä maissa) alkaa niinkin viattomasta asiasta, että hän varastaa itselleen leipää - kun toisena vaihtoehtona on kuolla nälkään. Sitten tämä ihminen tuomitaan ja leimataan rikolliseksi ja pikkuhiljaa hän ajautuu järjestelmällisemmän rikollisuuden pariin. Maailma ei parane yhtään, jos ongelmat yritetään ratkaista vain rangaistuksilla ja kovemmilla tuomioilla. Mieluummin täytyisi pyrkiä ymmärtämään syitä, jotka ajavat ihmisiä rikollisuuden pariin ja pyrkiä korjaamaan niitä rakenteita yhteiskunnassa, jotka syrjäyttävät ja ajavat ihmisiä yksinäisyyteen ja masennukseen ja sitä kautta katkeruuteen ja pahantekoon.

Hujanen kirjoittaa: "On aika paksua väittää kristinuskon olevan yksiselitteisesti tiedettä vastaan." Aikoinaan koko kristikunta oli heittämässä roviolle niitä, jotka edes uskalsivat vihjata Maan kiertävän Aurinkoa, eikä toisinpäin. Tänä päivänä edelleen jotkut uskovaiset ihan tosissaan väittävät maailmankaikkeuden olevan vain noin 6000 vuotta vanha, vaikka maailmankaikkeuden ikä (13,7 miljardia vuotta), maapallon ikä (noin 4,6 miljardia vuotta) ja eliöiden kehittyminen evoluution kautta ovat samanvertaisia faktoja kuin Maan kiertäminen Aurinkoa.