Adressi kunnanvaltuutettu Olli-Pekka Hynösen erottamiseksi
Vesa Toivanen |
/ #828.08.2016 07:05Hynösen komentit täyttää jo kunnianloukkauksen merkit. Kommentien kohdituminen alaikäisiin lapsiin luokitellaan Suomen laissa jo törkeäksi. Mikäli tämän kaltainen asia käsitellään oikeudessa ja tuomitaan, on hyvin kyseenalaista kyseisen komentin kirjoittajan toiminta lasten asioiden hoitamiseen liittyvissä luottamustehtävissä. Kyseinen toiminta antaa myös huonon kuvan kunnan tavasta toimia. Voidaan siis kukin tahoillamme miettiä minkä kaltaisen julkisuus kuvaan Hausjärven kunta kuntalaisten toimilla olisi hyvä tähdätä. Kunnan ilmapiiri muodostumiseen vaikuttaa myös kunnan luottamushenkilöiden toiminta niin luottamustehtävissä kuin myös siviili elämässä. Ei ole kunnalle hyväksi, jos kunnan päättävätelimet ohjaa kuntaa epäasiallisen käyttäytymisen suuntaan. Tosin tämä linja kunnan "henkilöstössä" on ollut jo aijemin toiminta tapana. Koulutoimen johtaja antaa vääriä lausuntoja kuljetusten toimimisessa julkisesti Procomp nimisen yrityksen sivuilla. Myöskin Virka-aseman väärin käyttö kertomalla perusteettomia asioita on myös rikosoikeudellisesti virheelistä toimintaa. Tämä on kaiketi kunnan tapa toimia. Harmilista mutta totta Hausjärven kunnan päättävissä elimissä. Olisiko kunnanjohtajan aika puuttua "peliin" ja ohjata näitä mustia lampaita oikeaan suuntaan? Kunnanjohtaja mielestäni voisi olla kuin kapellimestari joka luo sen kokonaisuuden miltä Hausjärven kunta voisi olla. Tietysi jos ei löydy kunanjohtajasta "munaa" ... ei voi mitää. Synkältä näyttää kunan tulevaisuus. Rämitään sitten 70 luvulla, jolloin lapsia ei vielä arvostettu ihmisinä. Kunta julkisesti mainostaa kuinka hyvä täällä on lapsiperheiden asua ja olla. Kuitenkin kunnan "henkilöstö" yrittää monin tavoin vesittää tuon hyvä olon kunnianloukkauksin ja valehtelemalla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1406 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
817 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
561 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
397 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
983 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
173 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
160 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11141 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025