VIRASOJAN KOULULAISILLE PARAKIT
Vieras |
/ #23 Asiaa09.09.2016 19:44Ei ole viranhaltijoiden eikä päättäjien lapsia Virasojan koulussa, ne ovat Mansikkalassa tai Lappeenrannassa, muutenhan parakit olisi saatu jo Virasojan koulun pihalle jo heti alkuvuodesta tänä vuonna ja olisi säilynyt tuttu ja turvallinen koulumatka ja kaupunki säästänyt koko kevään bussikyydit ja valmiiksi homeisen Havurinteen korjauskustannukset. Nyt vielä edes kehdataan laskea kustannuksia parakkien ja muualle sijoittelun välillä, ne olisi pitänyt laskea silloin kun tämä asia oli ensimmäisen kerran esillä tammikuussa, nyt on tuhlattu rahaa hukkaan väistösuojaan ja kyyteihin, eikä se ole lasten eikä opettajien vika, eivätkä he saa enää olla teidän pelinappuloina, tätä kurjuutta on heille riittänyt ihan enemmän kun tarpeeksi! Imatra on nyt ollut otsikoissa todella paljon ja ei todellakaan mitään mairittelevaa ja ihailtavaa mainosta ole niittänyt, todella huonoa kohtelua viranhaltijoilta ja päättäjiltä, ylenkatsomistä ja vähättelyä on ollut Virasojan lapsia ja opettajia kohtaan, hyvinvointikaupunkina itseään pitävänä ei voi kun sääliä, kaikkea muuta kun hyvinvointia, vain oman edun tavoittelijoiden kaupunki. Viranhaltijoita asuu Lappeenrannassa ja mm. heidän mielipiteiden, "asiantuntemuksen ja pätevyyden " perusteella pitäisi Imatralle rakentaa kalliit ja suuret kampukset ja vielä sopiville paikoille ja sulkea loputkin terveet lähikoulut. Sekä täyttää loput Ukonniemestä taas isolla hallilla ja kampuksella. Nämä toisella paikkakunnalla asuvat pohtikoot oman paikkakuntansa asioita ja lastensa kouluja, ei ole oikeutta tulla sotkemaan naapurikaupungin asioita. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1930 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18033 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
870 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1136 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1302 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
615 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
453 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
275 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
598 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
757 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12790 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6368 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024