hiusalan alv-kokeilu päättymässä
viiden kampaajan työnantaja Vieras |
/ #11 alvin korotuksen maksaisivat yrittäjät ja palkansaajat30.08.2010 10:00Jos alv:n korotus viedään täysimääräisenä hintoihin, se merkitsee lähes 13% hinnankorotusta. Koska monikaan yrittäjä ei uskalla tuollaista korotusta hintoihin viedä, tarkoittaa se sitä, että korotuksen maksavat yrittäjät omasta palkastaan. Kampaamoalalla yrittäjä on useimmissa tapauksissa toiminimiyrittäjä (vuokratuolilla), jolla ei ole edes mahdollisuutta korottaa hintojaan, elleivät kaikki samassa liikkeessä työskentelevät yrittäjät ja liikkeen omistaja tee samoin. Huolestuttavaa on erityisesti se, että alv:n korotuksen myötä työntekijän kannattavuus laskee, eikä työsuhteita tarjota kampaajille enää nykyisenkään vertaa. Silloin parikymppisellä kampaajalla ei ole käytännössä mahdollisuutta valita yrittäjyyden ja työsuhteen välillä, vaan hänen on pakko työllistää itsensä yrittäjänä. Yrittäjää eivät koske työaikalait, yrittäjällä ei ole työsuhdeturvaa eikä kesälomia. Yrittäjä maksaa itse omat sosiaalikulunsa. Reaaliansiotaso ei ole uran alussa edes TES:n taulukkopalkkojen tasoa, eikä vuosienkaan jälkeen palkkatyöntekijän ansioita kummempi. Tällaisilla eväilläkö haluamme opastaa nuoret kampaajat työelämään? Tässäpä pohdittavaa kaikille 'yrittäjän asiaa' ajavien porvaripuolueiden äänestäjille. Välillisten verojen korotuksilla lyödään juuri pienyrittäjää näpeille. Näissä hommissa ei pääomatuloilla elellä - kunpa pääsisi edes palkalle saakka. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1421 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3500 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
395 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
423 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
125 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1860 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
55 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1487 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11337 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
683 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2506 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
17 Luotu: 08.05.2025