Adressi RaisU:n johtoryhmälle
Vieras |
/ #15 Re:08.11.2016 08:25Jotain kertoo Raisun viestijoukkueiden määrä IKM finaalissa - aika vähäistä on näyttö. Ei riitä, että on muutama lahjakas tai hyvä, jotka piiskataan huipulle. Jotta pärjäisi laajalla rintamalla ja seurapisteissä (pari vuotta sitten vielä oli Raisun vahvuus) pitäisi olla isompi massa uimareita ja ihan automaattisesti joukossa olisi myös piileviä lahjakkuuksia. Varmasti yritys on kova rakentaa nyt sitä pohjaa uudestaan alusta saakka värväämällä pikku-kilpureita ja harrasteuimareita. Toivottavasti vanhemat kuitenkin ovat valppaana siinä, millaiseen seuraan lapsiaan ohjaavat. En jaksa uskoa että nykypäivänä ihmiset olisivat niin tyhmiä, että eivät ota selvää taustoista harrastuksen takana. Tosiasiahan on se, että vanhemmat ovat lapsensa puolesta valmiita tekemään kaikkensa ja siinä vaiheessa kun suomut putoavat silmiltä, voi helposti vedätettävästä vanhemmasta paljastua leijonaäiti tai isi, joka kyllä vaatii oikeudenmukaisuutta. Mielenkiinnolla odotan sitä päivää kun jonkun lakimiehen lapsi saa kylmää kyytiä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1447 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3610 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
436 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1825 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20460 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
137 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1531 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
76 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11344 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
686 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
25 Luotu: 08.05.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
20 Luotu: 08.05.2025