Turku Suomen pääkaupungiksi
Pekko Punaniska |
/ #12 Ei ole mitään oikaistavaa historiallista vääryyttä25.05.2017 10:19Nimim. Husky näkee vääryyttä tehdyn siinä, missä ei mitään vääryyttä ole koskaan tehty. Ruotsin ajan käännyttyä lopuilleen Turku oli yksi Ruotsin huomattavimmista maakuntakaupungeista. Yliopistokaupunki ja lääninpääkaupunki, ei paljon muuta. Turustu käsin ei koko Suomea hallittu mitenkään. Jos tällaiset kriteerit riittäisivät, Ruotsissa jonka erottamaton osa Suomi oli, olisi ollut monta pääkaupunkia. Käsitteellinen mahdottomuus.
Tilanne muuttui, kun Suomi joutui (silloinkin) Euroopan suurvaltapolitiikan pelinappulaksi. Venäjä voitti Suomen sodan ja liitti itseensä pohjanlahden itäpuoliset ruotsalaiset läänit. Kun Suomesta muodostettiin suuriruhtinaskunta jota hallittiin Ruotsin vallan ajalta periytyneiden lakien ja tapojen mukaisesti. Tällainen tapa hallita Venäjän valtavaa valtakuntaa ei kuitenkaan 1809 ollut mikään poikkeus. Venäjän hallitsija oli myös Suomen suuriruhtinaskunnan itsevaltias. Juuri tästä syystä Husky syyllistyy melkoiseen liioitteluun, kun hän väittää muutaman suomalaisen aatelisen pystynneen ratkaisemaan pääkaupunkikysymyksen. Aleksanteri I:n johtama Venäjän keskushallinto ei ollut mikään päätösautomaatti, jonka kautta Gustaf Mauritz Armfelt tai kukaan muukaan olisi kierrättänyt halumiaan päätöksiä. Helsingin määrääminen pääkaupungiksi oli Venäjän intresseistä lähtevää Suomen hallinnollisten asioiden uudelleenjärjestelyä. Likeisestä sijainnista Tukholmaan tuli Turulle heikkous. Helsingin vahvuus taas oli parempi sijainti suhteessa Suomenkin uuteen pääkaupunkiin Pietariin. Tämä on luonnollista historian kulkua, jossa on turha yrittää nähdä mitään korjattavaa vääryyttä. Se ei ollut mitään Turun ja Helsingin välistä valtataistelua, koska keisari päätti ja koko Suomi vikisi.
Yhtymäkohtien etsiminen Berliiniin tai vastaaviin oikeisiin pääkaupunkeihin menee jo huumorin puolelle. Turku kun ei koskaan ollutkaan mikään oikea pääkaupunki. Saihan Turku kuitenkin 1820-luvulla arkkihiippakunnan. Lohtu sekin. Pääkaupungin siirto olisi turhaa veronmaksajien rahojen tuhlausta.
Nimimerkki Huskylle suosittelen perusteellista perehtymistä Suomen autonomian ajan historiaan. Oppia ikä kaikki, kuten sanotaan. Siten tämä turkulaisia kollektiivisesti jäytävä pääkaupunkitraumakin ehkä helpottaa, jolloin syvällisempi ymmärrys siitä, millainen maailma kerran oli, toimii myös henkisenä troppina.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1477 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
831 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
575 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
410 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
992 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
179 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025