Turku Suomen pääkaupungiksi
Husky |
/ #13 Re: Ei ole mitään oikaistavaa historiallista vääryyttä28.12.2017 14:37#12: Pekko Punaniska - Ei ole mitään oikaistavaa historiallista vääryyttä En ollut pitkään aikaan katsonut ko. addressia... Ensinnäkin kiitos "Pekko P:lle" suht asiallisesta ja vastaargumentoinnista. Sinulla on selvästi osaamista Suomen historiasta, mutta väritettynä tyypillisellä hesalaisella vähättelyllä ja ylimielisyydellä - samoilla adjektiiveilla, joita Vironniemestä on tullut tänne länteen kautta aikojen.
En ole itse suuri historian asiantuntija, mutta adressinini teksti oli suurelta osin lainattu Timo Soikkasen (s. 17. helmikuuta 1947, Helsinki) uuden vuoden puheesta Suomen sodan 200 -vuotis juhlapäivänä vuonna 2009. Soikkanen on suomalainen historioitsija ja valtiotieteiden tohtori, joten varmasti pätevä. Toki olen itsekin lukenut jonkin verran Suomen autonomian ajan historiasta ja samoja asioita löytyy sieltäkin.
Otan kuitenkin muutamia asioita esille, joista et ilmeisesti halua keskustella faktoina: 1. "Gustaf Mauritz Armfelt tai kukaan muukaan olisi kierrättänyt halumiaan päätöksiä...". Sinulla taitaa olla heikko osaaminen GMA:n vaikutusvallasta, vaikka Suomen televisiokin (= Helsinki) on moneen kertaan viime vuosina esittänyt ruotsalaisen dokumentin herrasta, joka oli Ruotsin kuninkaan suosikki ja "hovinarri", jopa armeijan upseeri, ennenkuin karkoitettiin ja joutui maanpakoon Ruotsista ja lopulta takaisin Suomeen - Halikon kartanon herraksi. Et myöskään ymmärrä sen ajan suurta maailman kuvaa, jossa Aleksanteri I:stä kiinnosti paljon enemmän Napoleonin uhka, kuin Suomen pääkaupungin sijainti. Etkä tosiaankaan ymmärrä, ketkä olivat tuolloin Suomi - nimisen maan päättäviä henkilöitä. 2. "Se ei ollut mitään Turun ja Helsingin välistä valtataistelua..." Ei todellakaan, koska Helsinkiä ei tuolloin ollut käytännössä olemassa - vain maantasalle poltettu kyläpahanen. Suomalaiset maanpetturit ja opportunistit - Armfelt sekä Stjernvall - olivat koko juonen pääarkkitehdit - ei Venäjän kekushallinnon toimia. Kun Armfelt pääkaupungin siirtämistä Aleksanterille esitteli, niin Aleksanterin tiedetään sanoneen vastaukseksi suunnilleen näin " tee mitä tahdot, minun seljanka jäähtyy" ************************* Onkin varsin merkillistä, että Vironniemeen ei tietääkseni ole rakenttu Armfeltin ja Stjernvallin patsaita, koska hehän ovat nykyisen Helsingin "loiston" perustajia ja me kehä 3:n ulkopuolella maksajia. Sitä vastoin Mannerheimin- suku kuuluu vahvasti Turun ja varsinais-suomen historiaan. Jopa nuorempi Mannerheim - marsalkka C.G.E. Mannerheim - ehdotti Porkkalan luovutuksen yhteydessä 1944, että pääkaupunki pitäisi siirtää Turkuun, ... Oletko muuten koskaan miettinyt, mitä sanonta "varsinais-suomi" sisältää? Egentiliga Finland ruotsiksi ja The Real Finland englanniksi. Oletko koskaan miettinyt, mistä on saanut alkunsa sanonta "Vironniemi" -:)
Ehkä sinunkin pitäisi nöyrästi - jos pystyt - etsiä syvällisempi ymmärrys siitä, mitä maailma kerran oli. Ymmärtäisit paremmin, mistä oma identiteettisi kumpuaa ja mistä kollektiivinen hesalainen Turun ja turkulaisuuden halventaminen johtuu. Turku on edelleen Suomen portti länteen. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1477 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
831 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
575 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
410 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
992 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
179 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025