VANHAINKOTIEN PUOLESTA
Marjatta Halkilahti Salo |
/ #2 vanhainkodit takaisin!17.09.2010 12:43
Kajalakotia on rakennettu kolmessa eri vaiheessa. Alku on vuodelta 1938, jolloin Muurlan, Kuusjoen ja Perttelin kunnat rakensivat 36 -paikkaisen kunnalliskodin. Vuonna 1972 taloa laajennettiin 37 -paikkaisella osalla, jonka jälkeen talon kokonaispaikkaluvuksi hyväksyttiin 72. Vuonna 1990 aloitettiin asukashuoneiden väljennys ja taloa laajennettiin 12 asukashuoneella. Kahden hengen asukashuoneita ei enää montaa jäänyt ja nekin tarkoitettiin joko pariskuntien tai vuoteeseen hoidettavien käyttöön. Talon kokonaispaikkaluku on nyt 63. Nämä tiedot voin kertoa laitoksen entisenä johtajana ( 1967-2008). Nyt olen eläkeläinen ja seuraan asioita toisesta näkökulmasta. Kajalakodin toiminta kuntayhtymänä on päättynyt. Koti on nyt yksi uuden Salon ( 1.1.2009-) vanhainkodeista. Itse istun jäsenenä Salon kaupungin tarkastuslautakunnassa. Samalla tavalla kuin entisessä elämässä, samalla tavalla nykyisessä elämässä katson kokonaisuuksia, ihmettelen, lasken ja päivittelen, jotta mihin niitä euroja käytetään ja miten. Väitän, että vanhainkotimainen hoito tulee kunnille, muillekin kuin Salon kaupungille edullisemmaksi kuin, että laitoksia suin päin lakkautetaan. Ihan tavallinen maallikkokin ymmärtää, että kovin montaa keikkaa ei yksittäisen vanhan ihmisen kotiin tehdä niinkutsutun kotihoidon nimissä 80 rahalla per päivä. Tuossa summassa pyörii esim. Kajalakodin hinta. Varmaan vielä monen muunkin suomalaisen vanhainkodin. Kannattaako alasajo? Ei kannata. Ei Kajalan eikä muittenkaan laitosten kohdalla, vaikka hoitopäivän hinta olisi 100 euroa. Ei siis äkkinäisiä laitosten alasajoja, mutta hoitopaikkojen laadun tarkistusta kylläkin. Huonot, ahtaat asukashuoneet pitää ottaa pois käytöstä ja asukashuoneisiin sijoittaa enintään kaksi samaan. Mielellään yksi per huone. Ja pariskunnat yhteen, jos niin haluavat. Heitä ei pidä erottaa, elleivät he itse sitä ( vielä elämänsä ehtoopuolella) halua! Kotikuntalaki muuttuu, terveydenhuoltolaki on muutoksessa ja myllerryksessä. Kunnat ovat hetken päästä helisemässä, kun ottavat vastaan muualta muuttavia. Jos joku vanhainkotihoitoinen vanhus muuttaa lähelle lapsiaan niin eiköhän hänen pidä saada samaa tasoa oleva hoitopaikka uudestakin kunnasta. Mitäs tehdä kun vastaanottavassa kunnassa ei tämmöistä enää olekaan? Olen monta kertaa todennut, että tulevaisuuden omaiset ( = tämä tämän päivän koulua käyvä nuoriso ja heidän työssä käyvät vanhempansa) tietävät mitä tahtovat ja tahtovat sen mitä tietävät. Jos lapsille pitää löytyä hoitopaikat tässä ja nyt, niin miksei myös vanhuksille? Vanhainkodit takaisin -teemalla eteenpäin! Minä allekirjoitan ilomielin tämän esillä olevan adressin. Sen ovat käynnistäneet Kajalakoti kuntayhtymän entinen luottamushenkilöjohto: Valtuuston puheenjohtaja Leena Oksanen, varapuheenjohtajat Sirpa Kallio ja Leena Riihikankare, sekä Hallituksen puheenjohtaja Jukka Niemi ja varapuheenjohtaja Heikki Oksa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3707 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1458 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1831 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
379 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1537 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1869 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11347 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
598 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
496 Luotu: 09.04.2025