Suomalainen

/ #68

29.12.2018 19:53

On aivan eri asia jos suomeen muutetaan ammattitaitoisena tekemään työtä, kuin että tänne tullaan halpatyövoimaksi tai elämään Suomalaisen yhteiskunnan tukien varassa hamaan tulevaisuuteen. työstä puheenollen, kyllä ne kantasuomalaisetkin tekevät kaikki täällä olevat työt jos niistä maksetaan oikea palkka jolla voi tulla työn ulkopuolella toimeen. toisaalta ei voi olla oikeudenmukaista kantasuomalaista kohtaan, jos maahantulevan henkilön edut(rahallisetkin) ovat huomattavasti suuremmat kuin ns. kotimaan köyhän. Kyllä sieltä kehä 3:sen sisältä, hillotolpan juurelta kannattais käydä kiertelemässä ympäri Suomea ja katsomassa elotilanteita aivan ruohonjuuritasolla, eikä vain kunnanedustajien  pullakahveilla. tarkoitan tällä sitä, että "reppu selkään ja sorabaanalle". Pitäis kyllä silmien avautua, ellei ole vessapaperirullat silmissä. Kannattais laittaa ensin oman maan asiat kuntoon, ennenkuin kuvittelee laittavansa koko maailman kondikseen. Tietenkin, jos on kysymys joittenkin sisäpiirin raharikkaiden omaisuuden kartuttamisesta, tulee varmaankin tämänhetkinen tyyli jatkumaan niin kauan kunnes omatunto vie ko. henkilöiltä yöunet; mikä lienee aivan tavatonta jos nykyistä menoa tutkailee.