Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen asetettava syytteeseen uskonnonvapauden kieltämisestä sekä valehtelemisesta

Pekka Mäkinen

/ #6 Ihmiset on ..nimimerkille

06.03.2020 23:49

 

Ei siis ole olemassa syntymässä saatua homogeeniä, mutta homouteen johtava  geeni voi aktivoitua ympäristön vaikutuksesta,  jos ihminen haluaa mennä mukaan siihen mitä ympäristö pitää oikeana.   

A-Studio käsitteli 12.11.-19 ihmiselle tehtävien geenitestien luotettavuutta, eikä eristyisemmin vakuuttunut.
Ohjelman aivan lopussa apulaisprofessori Minna Ruckenstein totesi: "Ihminen ei ole vain geeniensä summa. Ympäristö vaikuttaa siihen mitkä geenit aktivoituvat"

Saman totesi jo  kymmenen vuotta sitten lastenpsykiatrian prof. ja MLL:n entinen puheenjohtaja Tuula Tamminen: "Geeni- ja aivotutkimus on korostamassa (homouden synnyssä) enemmänkin ympäristön ja kokemusten, kuin vain annettujen geenien merkitystä. Ihmisen kokemuksista riippuu minkälainen otos hänen geeneistään aktivoituu. Ei ole yhtä geeniä eikä geenisarjaa joka määräisi sukupuolisen suuntautumisen.  Siihen vaikuttavat usean erillään olevan geenien vaiktukset.  Nykyinen geeni-ja aivotutkimus on korostamassa enemmänkin ympäristön ja kokemusten kuin vain annettujen geenien vaikutusta.  Ympäristövaikuttaa koko ajan siihen miten meidän geenikarttaamme luetaan".  Teksti löytyy kirjasta "Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta".  Toimittanut Juha Veli Jokinen. Minerva kustannus Oy,  v. 2009 

Ts. se miten ihminen suhtautuu ympäristöönsä vaikuttaa myös hänen geeneihinsä. Kärjistäen voisi sanoa että myös Pride-marssit voivat lisätä homoutta. Samoin se jos kirkko alkaa vihkimään homoja.

Aivotutkija ja lääketieteen tohtori Caroline Leaf toteaa: "Sielu on mieli. Mielen kautta aivot rakentuvat. Nihin leimautuu jälki mielen teoista. Aivot vain tarttuvat siihen siihen, mitä mieli käskee tehdä. Se vaikuttaa kehoon. Omat, vanhempien ja isovanhempien syntivalinnat joiden annamme ilmetä siirtyvät jälkipolville, mutta ne siirtyvät uinuvina. Perisynti on sukupolvilta perittyjä asioita, mutta se kaikki tulee uinuvana, nukkuvana. Ne tulevat DNA:n kautta. Ne voidaan herättää tai tuhota. Voit tehdä valinnan. Menneisyys luo ennalta määrätyn aseman, mutta ei kohtaloa".

Käsityksemme homoudesta sekä ihmisestä itsestään  ja tästä koko Jumalan luomasta todellisuudestamme on vielä kovin hakusessa. Nykyisiin käsityksiimme tulee mitä suuremmalla todennäköisyydellä vielä muutoksia tutkimusten kehittyessä. Jo nyt voidaan nähdä että olemme jo tehneet aivan liian hätäisiä johtopäätöksiä sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden alueella, vain ideologisten syiden takia.

Oma lukunsa on sitten vielä hengellinen puoli. En paneudu siihen nyt enempää,  vaan viittaan tapaukseen Amadeus Oilinki joka löytyy netistä.  Olisin laittanut linkin,  mutta on kuulemma liian pitkä sana tänne.  

Mitä tähän "Ihmiset on erilaisia" voivotteluun tulee, niin eihän tässä muuta  haluta kuin tietää mikä on parasta ihmiselle.  Kysymys liittyy tietysti maailmankatsomukseen.  Homot saavat olla ihan rauhassa homoja jos niin haluavat.  Toisaalta homous ja lesbous on ongelmallinen taipumus ihmiselle, jos ollaan rehellisiä. Nimittäin eräs suurimpia onnellisuuden aiheuttajia ja myös parisuhteen lujittajia on omien lasten saaminen, mikä on mahdotonta homoille.  Lisäksi ihmisen anatomia ei suosi homoutta. Listaa voisi jatkaa.  Mutta olkoon nyt tässä. 

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…