VERILÖYLY KOIRASUSIKENNELISSÄ TUTKITTAVA
Vieras |
/ #1 Suuri eläinrääkkäys08.07.2021 15:25Todella törkeää eläinten kohtelua. Koirat olisi pitänyt viedä yksi kerrallaan kauemmas lopetettavaksi ettei yksikään koira joudu katsomaan sitä vierestä tai rauhoittaa ennen sitä. Tällä tavalla toteutettuna ampujia olisi alusta asti pitänyt olla monta ja toiminta hyvin suunniteltua. Minuutti tuollaisessa tilanteessa on eläimelle todella iso kärsimys saati sitten puoli tuntia. Tämä ei ollut eläinten lopetusta vaan huonosti suunniteltu hidas joukkomurha. Millä perusteella viranomaisilla on oikeus näin suureen eläinrääkkäykseen? Jos viranomaiset pelkäävät isoja koiria tai tietynlaisia koiria, auttamaan on tietysti kutsuttava muita ihmisiä. Tällainen pelkoon perustuva toiminta on todella epäinhimillistä ja itsekästä eikä sellainen saa olla sallittua Suomessa. Ja tietysti olisi pitänyt antaa riittävästi aikaa hoitopaikkojen ja uusien kotien etsimiseen. Ei ole mitään syytä olettaa etteikö koiria olisi saatu parempaan kuntoon vaikka olisivatkin olleet aliravittuja. Suomeen tuodaan paljon huonompikuntoisia rescue-koiria ja auttamishaluisia ihmisiä täältä kyllä löytyy. |
Kommentoi adressia |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1944 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18064 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
898 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1147 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
638 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
289 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1793 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
462 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12793 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6375 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1027 Luotu: 04.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
98 Luotu: 15.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
601 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024