5-viikkoiset koiranpennut ovat liian nuoria erotettavaksi emostaan
pitkänlinjan kasvattaja Vieras |
/ #104 LUKEkaa tuo eka sivulla ollut kommentti30.09.2010 22:25kaksi puolta Vieras #24 Mielenkiintoinen pointti bongattu hevostalli.netin senioripalstalta10.06.2010 07:52 Lähettäjä: värry Päivämäärä: 9.6.10 14:07:49 Olen kasvattanut useamman rodun pentuja ja erittäin hyviä emoja pennuilleen ovat olleet kaikki. Kuitenkin lähes poikkeuksetta jokainen on alkanut vieroittaa pentuja 4 viikon iässä itse ja viiden viikon kohdalla ovat vain ohimennen käyneet kurkkaamassa pentulaatikossa niitä mutta eivät ole antaneet imeä eivätkä sen enempää opettaneet niitä. Ulkona kun ovat olleet yhdessä emo ja pennut niin tämän viiden viikon jälkeen pennut ovat olleet hyvin omatoimisia ja tuskin huomanneet emoa vaan hakeutuneet avoimena ja iloisena ihmiskontakteihin. Itse pidän parempana ns. kaksivaiheista vieroittamista jossa ensin emo vieroittaa pennut mutta pennuille jää tuttu ympäristö sekä pentuesisarukset vielä kaveriksi. Pennut luovutetaan 7- 8 viikon iässä jolloin tapahtuu vieroituksen ns. toinen osio eli pentu muuttaa uuteen kotiinsa. Kaikki pentuni ovat olleet reippaita heti uudessa kodissaan, syöneet hyvin ja nukkuneet rauhallisena ensimmäisestä yöstä alkaen kun on ollut tuttu peitto tai muu vastaava mukana. Pahempana pidän sitä että pennut ovat emon ja pentuesisarusten kanssa kunnes tulee yhtäkkinen repäisy uuteen kotiin. Pidän tälläistä adressia hyvin harkitsemattomana ja se osoittaa vaan sen että ei ole kokemusta riittävästi henkilöillä jotka tätä ehdottavatkaan. Tasapainoinen ja hyvän hermorakenteen omaava emo hoitaa hyvin pentunsa tuohon viiteen viikkoon asti, yleensä tuo ominaisuus on periytyvää ja näin ollen tälläisestä emosta tulee myös tasapainoisia ja hyvän hermorakenteen omaavia pentuja ja tälläisiä teennäisiä väkisin emon luona pidettäviä pitkiä vieroituksia ei tarvita vaan parasta pennuille on tuo mainitsemani kaksivaiheinen, lempeä vieroitus. Lähettäjä: värry Päivämäärä: 9.6.10 17:51:10 Kokemusta meiltä löytyy liki kolmenkymmenen vuoden ajalta ja aakkoset on käyty läpi ja toisella kierroksella ollaan. Jatkoa tuohon mitä kirjoitin edelliseen ulkona olosta pentujen kanssa. Sosiaalistan pentuja hyvin paljon sen jälkeen kun emo on vieroittanut pennut viimeistään viiden viikon iässä, pentujen kanssa oleskellaan paljon ja luodaan näin harmoonista koira-ihmissuhdetta jossa koira oppii luottamaan täysin ihmisiin sekä ulkona että sisällä. Pennut asuvat pääsääntöisesti perhekoirina tulevissa kodeissa joten pidän tätä luottamuksen luomista hyvin tärkeänä että pennuilla olisi jo hyvä pohja kun muuttavat uuteen kotiin. Ulkoillessani pentujen kanssa minulla on myös mukana muita aikuisia, hyväluonteisia koiria jotta pennut saavat myös positiivisia kokemuksia kohdatessaan toisia koiria. Ilahduttavaa on aina huomata kuinka pennut hakeutuvat ihmisten pariin iloisina ja luottavaisina on sitten kyseessä oma väki tai pennun katsojat/ ostajaehdokkaat. Tällä tavoin toimien ei tule itkuisia öitä eikä muitakaan vastaavia ongelmia uudessa kodissa kun vielä ohjeistan kunnolla pennunostajat elämään pennun kanssa. Toinen ongelma tulee, varsinkin pienten rotujen kanssa, jos emolta tulee paljon maitoa ja emo imettää pitkään niin saada pennut syömään kunnolla ennen luovutusta. Pidän tärkeänä sitä että pennut syövät kunnolla kolmen- neljän viikon ajan jo kasvattajan luona kiinteää ruokaa. Näin näen kunnolla että pentujen mahat toimii ja pentu syö hyvin. Tällä vältetään myös ongelmat uudessa kodissa. Edelleen olen vakuuttunut että tuo adressi on ajattelematon ja selkeästi vähän/ ehkä yhden rodun kokemuksella laadittu ja näin ollen ei ole huomioitu erittäin tärkeitä asioita pennun tärkeässä vaiheessa: elämässä ennen uuteen kotiin menoa ja uuteen kotiin mennessä. TUO ON NIIN TOTTA!!!meillä petuja takana noin 350 ja noinhan se menee kuten yllä kuvattu |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "5-viikkoiset koiranpennut ovat liian nuoria erotettavaksi emostaan" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
86 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
525 Luotu: 15.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
33 Luotu: 19.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2008 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18258 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1062 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2066 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
133 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12825 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
381 Luotu: 14.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.