Hollolan lukio säilytettävä

Timo Heikkanen
Vieras

/ #15 elinvoimainen kunta ja tulevaisuus

12.10.2010 18:38

Loistava ajatus lakkauttaa lukio Päijät-Hämeen nopeimmin kasvavassa kunnassa!

Muutin kolmilapsisen perheeni kanssa Päijät-Hämeeseen vuonna 2002. Yhtenä keskeisimpänä valintakriteerinä oli kunnan tarjoamat palvelut päivähoidon ja koulunkäynnin suhteen. Lapsiperheet, jotka harkitsevat muuttavansa kaupungin lähikuntiin, ovat usein hyvätuloisia veronmaksajia pitkälläkin aikavälillä mitattuna. Toki on muistettava, että ko. perheet tarvitsevat kunnan palveluja asumisensa alkuvaiheessa, mutta väitän, että em. profiilin mukaiset muuttajat ovat kunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeitä.

Suunnitelmat lukion lopettamisesta Hollolan kaltaisessa kunnassa ovat paitsi typeriä, myös isku vasten ihmiskunnan sivistystä vastaan laajemminkin!