Hollolan lukio säilytettävä


Vieras

/ #22 juu ja ei

13.10.2010 17:14

Laissa ei ole määrätty lukiota pakolliseksi kunnan järjestää, mutta Hollolassa se kuitenkin vielä toistaiseksi on.
Ympäristösuuntautunut koulumme on saanut mainetta mm. tuulimyllynsä ja erilaisten saamiensa palkintojen vuoksi. Sen lakkauttaminen olisikin isku Hollolan kunnalle, jotka sahaavat lakkauttamispuheilla omaa oksaansa.
On kuitenkin totta, että koulutuksen järjestäminen käy pitemmän päälle kukkarolle. Siispä ehdotankin, että koulun sisällä tehtäisiin erinäisiä supistuksia koko paikan lakkauttamisen sijaan. Esimerkiksi äidinkielen opetuksen voisi siirtää kokonaan etä- ja verkko-opetukseksi. Samalla pitäisi tehdä muitakin uudistuksia, esimerkiksi kiusaamiseen pitäisi puuttua eikä nauraa, silloin kuin opiskelija yrittää siitä opettajalle puhua.