PAKILANTIEN JALANKULKIJOIDEN LIIKKUMINEN TURVALLISEKSI
Kohta kolmen koululaisen äiti |
/ #9 Re: Liikennevalojakaan ei aina noudateta17.01.2012 00:45#3: Yksi vanhemmista - Liikennevalojakaan ei aina noudateta Samaa mieltä! Tuo Pakilantien/Halkosuontien risteys on nimittäin myös meidän pienten koululaisten "kotiristeys" ja olen valitettavasti itsekin omin silmin nähnyt siinä useamman kerran(!) tapahtuvan niin, että auto ei jostain syystä pysähdy punaisiin valoihin. Kerran, kun oma lapseni oli ylittämässä ko. risteystä ja auto ajoi tyynesti punaisia päin (onneksi lapseni reagoi huutooni ja osasi varoa, eikä siten ehtinyt syntyä varsinaista vaaratilannetta), sisuunnuin sen verran, että soitin asiasta kaupungin siitä vastaaviin instasseihin. Mutta kun minua oli puhelimessa pomputeltu muistaakseni jo neljännelle henkilölle, joka ei mielestään ollut oikea henkilö vastaamaan asiasta, jäi asiasta valittaminen minulla sikseen - valitettavasti. Itsekin autoilevana olen myös huomannut, että jokin noiden valojen sijoittelussa tökkii - etelän suunnalta tullessa, tai varsinkin Halkosuontieltä käännyttäessä (kummasta suunnasta vain) valot ovat jotenkin vähän hankalasti havaittavat, joten voi toki olla, että jokunen punaisia päin ajajista ei tee sitä pelkästään piittamattomuuttaan(?). Omien havaintojeni mukaan päin punaisia ajoa nimittäin tapahtuu erityisesti tuohon etelästä pohjoiseen -suuntaan. Mutta yhtä kaikki, se ei lohduta ketään, oli syy mikä tahansa, jos vahinko sattuu ja joku jää alle. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
697 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
689 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
901 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
361 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
599 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
173 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
554 Luotu: 17.03.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
765 Luotu: 18.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
819 Luotu: 01.04.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
113 Luotu: 19.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
482 Luotu: 20.03.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1615 Luotu: 23.09.2023
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
651 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
541 Luotu: 04.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1661 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68711 Luotu: 15.02.2024
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11315 Luotu: 13.12.2020