PAKILANTIEN JALANKULKIJOIDEN LIIKKUMINEN TURVALLISEKSI

PAKILAN ASUKKI
Vieras

#1 PAKILANTIEN TURVALLISUUS

16.01.2012 15:09

Tilanne on vähintäänkin yhtä paha myös Pakilantiellä Paloheinän urheilukentän luona jossa koko alueen ( Pakila -Paloheinä ) asukkaat käyvät "SOKKARIN KENTÄLLÄ" luistelemassa talvisin ja kesällä pelaamassa muita pallopelejä. Alueella liikkuu paljon ihmisiä jalan, polkupyörillä ja autoilla. Lisäksi tiheä bussiliikenne tuo oman liikennevilkkauden alueelle. Pakilantien liikennettä lissää reilusti myös Paloheinän urheilupuisto ja jäähalli. Olisi ehdottaman tarpeellta saada siis useampaan risteykseen liikennevalot + mahdolliet hidasteet ennen kuin ihmishenkiä menetetään tai auheutetaan muita ruumiillisia ruhjeta tai vammoja.


Vieras

#2 Pakilantie turvalliseksi myös ykköskehän pohjoispuolella

16.01.2012 15:21

Joku on jo vaatinut turvallisuuden lisäämistoimenpiteitä myös kehä ykkösen pohjoispuoliselle Pakilantielle. Kannatan niitä ehdottomasti - joko katukavennuksin (suojateiden kohdat) tai kunnon hidastein. Alueella liikkuu poikkeuksellisen paljon lapsia koulujen ja harrastusten vuoksi. Liikenne on kasvanut ja kasvaa Paloheinän suuntaan koko ajan golfin, liikuntapuiston ja jäähallin liikenteen kasvun myötä. Pakilantie on varmaan nyt jo yksi tiheimmin liikennöitäviä 'pikkukatuja' pääkaupunkiseudulla.
Kari Kuivanen
Yksi vanhemmista

#3 Liikennevalojakaan ei aina noudateta

16.01.2012 17:17

Lapsemme ylittää Pakilantien Halkosuontien risteyksestä. Siinä on liikennevalot, mutta autot eivät suinkaan niihin aina pysähdy. Monta vaaratilannetta on siinä nähty: Lapsi juuri astumassa ajotielle vihreiden liikennevalojen palaessa jalankulkijalle, mutta auto ei pysähdykään vaan ajaa hidastamatta eteenpäin... kuin ei olisi liikennevaloja edes huomannut. Turvaton risteys sekin siis tavallaan vaikka siinä on valot.
vihainen naisautoilija Pakilasta

#4 Nopeusvalvontaa rauhoittamaan Pakilantien nopeuksia

16.01.2012 17:50

Pakilantien 40km/h rajoitus ei tunnu koskevan läheskään kaikkia autoilijoita - myöskään ammatti sellaisia. Paitsi liikennevaloja ja hidasteita, Pakilantielle pitää ehdottomasti saada lisää poliisien valvontaa, sillä tuntuu, että tunnollisesti rajoitusta noudattava saa jatkuvasti kaahaajat kiini peräpeltiin.
Suojatien eteen ei uskalla pysähtyä kuin silloin, kun vasemmalla kaistalla ei ole autoja näköpiirissä. Tähän myös äkkiä kuria!

Vieras

#5

16.01.2012 18:27

Poikamme, joka myös käy Pakilan ala-astetta, tuli elokuussa 2011 naisautoilijan töytäisemäksi suojatiellä, joka ylittää Pakilantien Elontien kohdalla. Poikamme kaatui maahan lyöden päänsä ja rytäkässä myös pyörä rikkoutui. Mitä teki autoilija? Ajoi pois paikalta jätti pojan yksin selviytymään tilanteesta! Onneksi mitään pahempaa ei sattunut ja kotivaakuutus korvasi pyörän. Teimme asiasta rikosilmoituksen mutta tekijää ei ole tavoitettu. Pelottaa aikuisten piittaamattomuus ja epäilyttää että millään varotoimilla ei turvallisuus parane - tarvitaan suuri asennemuutos. Halkosuontiellä asuvana pelottaa myös aamuisin lähettää lapsia kouluun sillä kahdeksan pintaan tiellä ajetaan todella kovaa, kun osaa ala-asteen lapsista kuskataan kiireellä kouluun. Kaksi kertaa olen itse meinannut jäädä Hummerin alle talomme edessä.

Vieras

#6

16.01.2012 18:40

S-Market sais maksaa ne valot.

Vieras

#7

16.01.2012 18:49

Ihan samassa risteyksessä reilu vuosi sitten meinasi pieni lapsi jäädä auton töytäisemäksi, kun olin pysähtynyt suojatien eteen. Isä ehti vaunujen kanssa alta ja tämä pieni lapsukainen tuli perässä. Oli pimeä ja synkkä+sateinen talvi, ei ehkä nähnyt pysähtymistäni ja ainakaan ei reagoinut pysähtymiseeni suojatien eteen vaan koitti ajaa lapsen yli. Onneksi lapsi ehti alta pois.

Ehdottomasti täytyy saada ainakin kunnon koroke tuohon risteykseen, liikennenvalot tuskin ovat riittävät, ihmiset kun kiireellä kaahavat mielellään ja omasta mielestään oikeutetusti punaisia päin. Samanlainen koroke on nykyään Paloheinän koulun suuntaan Sysimiehentiellä 63:n linjalla. Toimii ja hiljentää vauhteja!
Pakilalainen vanhempi

#8 Suljetaan Pakilantie

16.01.2012 21:28

Olen kaikkien kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että Pakilantie ei ole turvallinen pienille jalan- ja pyörilläkulkijoille. Suljetaan koko väylä autoliikenteeltä. Bussit voivat kulkea Tuusulantietä ja Kehä 1.stä pitkin ja yksityisautot voi jättää vaikka johonkin Vantaalle parkkiin. Sitten tyngän verran asiaan. Jokainen liikenne onnettomuus on ikävä tapahtuma. Pelkillä 50 metrin välein olevilla liikennevaloilla tai korokkeilla siirretään ongelma Pakilantieltä pienemmille asuntokaduille, joilla ei ole edes jalkakäytäviä suojateistä puhumattakaan. Toivon että jokainen opettaa lapsilleen jo pienestä pitäen sen että liikenteessä ei voi luottaa oikeuksiin. Turvallisempia reittejä Pakilan ala- ja yläasteelle tältä puolelta Pakilantietä, jossa tässä onnettomuudessa loukkaantunut poika asuu on Kyläkunnantieltä kevyenliikenteenväylä kehän yli ja kehän pohjoisreunaa pitki koulun pihaan asti. Ei lyhin, mutta varmasti turvallisin.
Kohta kolmen koululaisen äiti

#9 Re: Liikennevalojakaan ei aina noudateta

17.01.2012 00:45

#3: Yksi vanhemmista - Liikennevalojakaan ei aina noudateta 

Samaa mieltä! Tuo Pakilantien/Halkosuontien risteys on nimittäin myös meidän pienten koululaisten "kotiristeys" ja olen valitettavasti itsekin omin silmin nähnyt siinä useamman kerran(!) tapahtuvan niin, että auto ei jostain syystä pysähdy punaisiin valoihin. Kerran, kun oma lapseni oli ylittämässä ko. risteystä ja auto ajoi tyynesti punaisia päin (onneksi lapseni reagoi huutooni ja osasi varoa, eikä siten ehtinyt syntyä varsinaista vaaratilannetta), sisuunnuin sen verran, että soitin asiasta kaupungin siitä vastaaviin instasseihin. Mutta kun minua oli puhelimessa pomputeltu muistaakseni jo neljännelle henkilölle, joka ei mielestään ollut oikea henkilö vastaamaan asiasta, jäi asiasta valittaminen minulla sikseen - valitettavasti.

Itsekin autoilevana olen myös huomannut, että jokin noiden valojen sijoittelussa tökkii - etelän suunnalta tullessa, tai varsinkin Halkosuontieltä käännyttäessä (kummasta suunnasta vain) valot ovat jotenkin vähän hankalasti havaittavat, joten voi toki olla, että jokunen punaisia päin ajajista ei tee sitä pelkästään piittamattomuuttaan(?). Omien havaintojeni mukaan päin punaisia ajoa nimittäin tapahtuu erityisesti tuohon etelästä pohjoiseen -suuntaan. Mutta yhtä kaikki, se ei lohduta ketään, oli syy mikä tahansa, jos vahinko sattuu ja joku jää alle.

Ari

#10 Liikennevalojako lisää ?

17.01.2012 10:10

Siitä S-marketilta on 20m valo-ohjatuun risteykseen, jossa on myös suojatie !
jussi

#11 alkutien risteys ja mahdollinen alko

17.01.2012 12:51

mielestäni kaikkein vaarallisin osuus on enetiseltä pirjon krouvilta elontielle. luojan kiitos ettei alkoa tulekaan lidlin tiloihin, silloin liikennemäärät olisivat tuplaantuneet... koko tuolle pätkälle on saatava ehostus. poljen paljon pyörällä ja kkaikista eniten pelkään juuri alkutien risteyksen ylitystä. ja monasti ihmettelen ettei siinä ole sattunut mitään.

Vieras

#12

17.01.2012 14:30

Oma sisareni kuoli 14-vuotiaana jäätyään syyslukukauden ensimmäisellä viikolla auton yliajamaksi. Sitä äidin ja isän surua ei voi ymmärtää, ennen kuin läheltä kokee. Samoin meidän sisarusten.

Vieras

#13

17.01.2012 18:16

Näen lähes päivittäin pakilantietä ajaessani, suojatien eteen toisen auton rinnalle pysähtynättömiä autoja. Suoraan ajokortti pois mikäli ei osaa liikennesääntöjä noudattaa!
juunas

#14 Re: Liikennevalojako lisää ?

17.01.2012 19:07

#10: Ari - Liikennevalojako lisää ? 

 Täällä puhutaan nyt Pakilasta - ei Maunulasta, joka on vajaan km päässä.


Vieras

#15

17.01.2012 20:04

Kahden pienen lapsen isänä kannatan liikenne valoja vilkkaiden väylien suojateiden yhteyteen. Turvallisen ylitse pääsemisen takaamiseksi.

Vieras

#16

17.01.2012 20:32

En ymmärtänyt näin tärkein asian maksavan.

Vieras

#17 Asia erittäin tärkeä

17.01.2012 20:34

Miksi näin tärkeä asia maksaa"??"?

Vieras

#18

18.01.2012 10:48

autoilijat ajaa aamulla lasit huurussa kun on KIIRE !

Vieras

#19

18.01.2012 11:26

Ajan päivittäin Pakilantietä ja olen todennut että pimeänä aikana ostokeskuksen kohdalla oleva suojatie? on hengenvaarallinen edetessä kohti kehä 1. Bussit pysäkillä peittävät näkyvyyden ostarilta tulevilta.
Järki hoi!

#20 Re: PAKILANTIEN TURVALLISUUS

18.01.2012 13:36

#1: PAKILAN ASUKKI - PAKILANTIEN TURVALLISUUS

Joo. Laitetaan vaan joka risteykseen valot ja hidastimet. Sillähän se asia hoituu? Miettikää nyt hyvät ihmiset ensinnäkin mikä on ongelma. Ei ongelma ole valot, vaan ihmisten välinpitämättömyys jota ei valoilla ratkaista. Aina on ihmisiä jotka eivät välitä esim valoista, koska niitä on jo nyt ihan liikaa ja ihan turhissa risteyksissä. Voi käydä niin, että ihmiset tuudittautuvat valojen tuomaan turvallisuudentunteeseen, ja se voi koitua kohtaloksi koska joku aina ajaa 'vanhoilla vihreillä'. Mielestäni valot ja hidasteet eivät korjaa mitään. Ongelma vain siirtyy jonnekin muualle, missä voi ajaa kovempaa, koska ihan varmasti se kiire otetaan sitten muualla takasin. Hidasteet ovat todellinen ongelma myös hälytysajoneuvoille, avunsaanti voi hidastua ratkaisevalla tavalla.


Vieras

#21

18.01.2012 14:47

Sama tilanne kävi minulle muutama viikko sitten, kun annoin tietä kahdelle ala-asteikäiselle pojalle muualla Helsingissä. Viereistä kaistaa ajanut auto ei pysähtynyt ja oli sekunnista kiinni, että olisin ollut todistamassa kahden lapsen todennäköistä kuolemaa sillä ajonopeudella, mitä kuljettajalla oli. Olen myös menettänyt työkaverini ja hänen tyttärensä vastaanvanlaisessa onnettomuudessa. Jokainen uhri on liikaa. Jokainen vanhempi tuntee hädän sydämessään kun tietää miten turvatonta oman lapsen on kotinurkillaan kulkea. Allekirjoittakaa kaikki!

Vieras

#22

18.01.2012 16:53

Keijo ja Lasse 14 v. Leino.
Olemme asuneet Länsipakilassa 15 vuotta ja liikenne tänäaikan Pakilantiellä kasvanut huomattavasti. Valitettavasti toiset autoilijat eivät ymmärrä koulujen läheisyyttä, heillä ei näytä olevan mitää käsitystä miten nuoriso tai nuori liikkuu näillä kaduilla. Meidänkin toiveena olisi hidasteet tai liikennevalot!
Elontieltä perheenäiti

#23 Jäähalli ja hiihtoladut

18.01.2012 17:27

Pakilantie on myös lätkäharrastajien ja hiihto,ulkoilu,pulkkailukansankin takia vuoden ympäri todela vilkkaassa käytössä joten ehdottomasti valoja siis hei VALOJA päättäjät. Kukaan meistä ihmisistä ei halua turhaa kuolemaa elämäänsä!


Vieras

#24

18.01.2012 17:43

Kylkunnantien risteys on vaarallinen jalankulkijoille ja samasta syystä aiheuttaa vaaratilanteita myös autoilioille kyläkunnantielle käännyttäessä. Suojatien edessä ei pysähdytä juuri koskaan.

Vieras

#25

18.01.2012 18:12

Hienoa, että epäkohtiin puututaan ja vaaditaan muutosta! Päättäjät eivät näe ajatuksiamme, vaan meidän tulee rohkeasti viedä asioita eetenpäin.