Lukiota ei saa viedä pois Tikkakoskelta!
Vieras |
/ #72 Re: Re: Vain rikkaat lukioon kyliltä26.01.2012 20:45#58: Hyvin epäilyttävää - Re: Vain rikkaat lukioon kyliltä Otitpa hyvän asian esille. Jo lähtökohtaisesti tänne on muutettu siinä ajatuksessa, että kustannukset kaupunkiasumisessa ovat sellaiset, ettei suuremmilla perheillä ole varaa perheen kokoon suhteutettuna riittävää neliömäärää sieltä hankkia. Nytkö ne vähät rahat sitten maksetaan linja-autoyhtiölle? Ajatus on ollut, että täysi-ikäiseksi kotona asutaan ja opiskellaan ja sitten lähdetään itsenäiseen elämään ja jatko-opiskelemaan. Kohtuuttomaksi käyvät matkakustannukset (ja aikakustannukset) kun lukiota käyviä lapsia on perheessä useampia. Jo kirjat ovat suuri kustannuserä (ja vaihtuvat niin usein, että eivät käy enää seuraavalle), jonka lisäksi tulevat vielä ylioppilastutkintomaksut. Eli erittäin epätasa-arvoiseksi on tämä kuntalaisten elämä ihan näiden peruspalveluiden(kin) suhteen menossa. Suurperheet(kin), nyt joukkovoimaa, että meillä on mahdollisuus kouluttaa lapsemme kun kerran veroeurommekin kelpaavat! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10218 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40668 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
831 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
568 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
531 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
633 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
109 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
89 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
58 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
807 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1690 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024