Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta

Jarell

/ #1174 Ratkaisu, joka ei ratkaise mitään

21.02.2012 16:05

Jos on tapana haastaa riitaa, aiheuttaa vahinkoa, pahoinpidellä ihmisiä ja käyttäytyä väkivaltaisesti tai muuten haitallisesti kännissä niin putkasta noin vaan pois päästäminen aamulla ei myöskään ratkaise mitään. Esimerkiksi Poliisit-sarjaa seuraavat ovat varmasti huomanneet, että aika monesti poliisit tapaavat hälytystehtävillään "vanhoja tuttuja", jotka otetaan huostaan taparikollisina ja sitten lasketaan tutun kaavan mukaan menemään kun ollaan yö putkassa lusittu. Looginen ratkaisu tässä maassa olisi nostaa rangaistuskynnystä toistuvasti rikoksiin syyllistyvien kohdalla. Alkoholi voi olla syy, mutta ei lieventävä asianhaara sillä kyse on kuitenkin harkitusti itse itselle aiheutetusta tilasta eikä mielenterveysongelmasta/kehitysvammasta. Jos juomatavat/käytös ei ota muuttuakseen niin nämä ongelmatapaukset sitten tuomioillaan maksaisivat tätä Poliisien palkkaa. Ravintoloiden aikaisempi sulkeminen ei vähennä ihmisten juomista tai samalla Poliisien työtä vaan aikaistaa molempia sekä vähentää ravintoloiden tuloja. Jokainen kantakoon vastuun omasta juomisestaan ja tekemisistään.