Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta


Vieras

/ #1403 Re:

21.02.2012 23:41

#104: -

Tiedätkös kullannuppu, kuinka paljon ravintoloitsijana maksan poliisin määrärahoja verojen muodossa?

Niin ja pitipä vielä lisätä, että ottaako KUKAAN huomioon sitä, että melko suuri osa yökerhojenkin palveluita käyttävistä ihmisistä osaa juhlia asiallisesti ja muutaman juoman voimin tai jopa ihan selvinpäin! Kyllä ne ongelmia aiheuttavat asiakkaat aiheuttavat ongelmia päihteiden käytöllään tai muulla tavoin ravintoloiden aukioloajoista huolimatta. Kyllä rajoittamisen ja kieltojen sijasta olisi aika muuttaa asenteita ja ihan yksinkertainen tapakasvatus tepsisi tähänkin ongelmaan.

Itse olen käyttänyt yökerhojen palveluita jo melko paljon, viimeksi viime viikonloppuna, jolloin seurueemme pääsi ihan omin jaloin ravintolasta ulos. Kotiin pääsimme (jälleen) ilman poliisin apua. Onhan niin, että hyvin käyttäytyvä 15-henkinen seurue jäi ilmeisesti kanssaeläjiltä huomiotta siksi, että juuri samaan aikaan joku yksittäinen ihminen oksensi kadulla päälleen humalassa. Juuri tuon yhden henkilön vuoksi minäkin joudun kenties tulevaisuudessa siirtymään vesituopin ääreltä tanssilattialta kotiin ja vetämään pään täyteen viinaa, koska vituttaa tämä holhoaminen.