Kotihoidontukea ei saa lyhentää

Tämä on pitkä vuodatus, mutta toivottavasti jaksatte lukea.

Miten kotihoidontukiaikaa lyhentämällä säästettäisiin rahaa? Mistä saataisiin puolueeton laskelma, mitä kotihoidossa olevien lasten hoitaminen kunnallisessa päivähoidossa kustantaisi ja mistä nämä hoitopaikat revittäisiin? Vaikka päätösten toki pitäisi ensisijaisesti perustua lapsen etuun, niin rahahan siellä oikeasti ratkaisee, joten luvut pöytään.

Taloussanomien tutkimuksen mukaan ( http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2010/05/19/katso-paljonko-hoitosi-oikeasti-maksaa/20107035/12 ) päivähoitopaikka maksaa kunnalle Suomessa keskimäärin 990 euroa/kk, josta vanhempien maksettavaksi jäävä omavastuu on 23 - 254 euroa/kk. Alle kolmevuotiaan hoito on kalliimpaa kuin sitä vanhemman lapsen.

Jos nyt lasketaan keskimääräisellä summalla, niin vanhemman maksimiomavastuulla kunta maksaa 736 euroa/kk yhden lapsen hoitopaikasta. Esimerkiksi meidän perheessä on kolme alle kouluikäistä, joiden hoito kustantaisi siis kunnalle 2208 euroa/kk. Minulle näiden lasten hoitamisesta kotona maksetaan kotihoidontukea nettona 377,96 euroa/kk (brutto 436,96). Emme saa tuloihin perustuvaa hoitolisää, jonka maksimimäärä on 175, 24 euroa/kk. Vaikka saisimme lisänkin, niin silläkään bruttosummalla (612,20 euroa), kunta ei pystyisi järjestämään hoitopaikkaa edes yhdelle lapselle. Minulla on työpaikka odottamassa ja jos menisin töihin, maksaisin toki veroa tuloistani enemmän kuin nyt kotihoidontuesta. Valitettavasti en kuitenkaan ole niin hyvin palkattu, että pystyisin maksamaan läheskään niin paljon veroja, mitä pelkästään syntyvien päivähoitokustannuksien ja säästyvän kotihoidontuen erotus tekisi - noin 1800 euroa/kk pelkästään veroja. Yhden lapsen kohdalla luvut menisivät verotulo huomioiden vielä aika tasoihin, mutta jos lapsia on perheessä kaksi tai useampia, en enää ymmärrä millä kaavalla hallitus laskeskelee säästävänsä.

Tämä laskelma ei varmastikaan ole aukoton. En osaa laskea esim. työni tuottavuutta palkkatyössäni vs. lapsia kotona hoitaessani. En osaa huomioida kustannuksina sitä, että päivähoidossa olevilla lapsilla on paljon sairaspäiviä vuodessa (Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan alle kolmevuotiailla jopa 100 infektiopäivää vuodessa), mikä tarkoittaa vanhemman kallista poissaoloa työpaikalta sekä terveyskeskuksen kuormittamista sairaslomanhakukäynneillä.

Kotivanhemmuudesta on vallalla ihmeellisiä väärinkäsityksiä, joita olemme saaneet mediasta lukea ja kuulla. Ihan väitöskirjakin on väännetty siitä, kuinka kotiäitiys syrjäyttää naisia, jonka perusteella tuki pitäisi siis lakkauttaa. Mediassa puhutaan kotiäitiyhteiskunnasta, yhteiskunnan elättinä loisimisesta ja siitä miten nämä naiset pitää saada Töihin Veroja Maksamaan ja Suomalaisten Työuria Pidentämään. Ei mainita, että se muutama lisävuosi “oikeassa työelämässä” ainakin useampilapsiselle olisi yhteiskunnalle huomattavan kallista, kuten tuo rautalankalaskelmakin näyttää. Monikohan pikkulasten äiti vetelee yli kymppitonnin kuukausituloja leipätyöstään, jotta kunnalle lankeavat päivähoitokustannukset tulisivat katettua? Tähän vielä päälle ne lasten sairastelusta johtuvat poissaolot ja se fakta, ettei yhteiskunta pysty tarjoamaan päiväkodeissa alle kolmevuotiaan kehitysvaiheiden mukaista hoitoa riittävän pienissä ryhmissä - ja mitä ikinä siitä seuraakaan jatkossa.

Minä en vielä palaa työpaikkaani, jossa tilalleni työllistetty sijainen hoitaa hommani nyt kun minulla on tärkeämpi työ lasteni hoitajana. Omalla alallani ovat työpaikat kiven alla, joten sijainen saa arvokkaan työkokemuksen ja ponnahduslaudan jatkouralleen. Työnantajaani valitettavasti kuritetaan äitiys- ja vanhempainlomien aikana, jolloin minulle kertyy lomaa. Kotihoidontuen eli hoitovapaan ajalta puolestaan lomia tai muita kustannuksia ei kerry, sijaiselle varmaan maksetaan sama palkka kuin minullekin maksettaisiin. Minä en halua lapsiani ylisuuriin päiväkotiryhmiin, joissa hoito on valitettavasti kaukana ainakin alle kolmevuotiaan lapsen tarpeista ja varhaiskasvatusihanteista. Kun perheessä on useita alle kouluikäisiä lapsia, on kotihoito ainakin meidän tapauksessamme ainoa perheen kannalta järkevä ratkaisu. Työmatkani huomioiden lapsillemme tulisi 9-tuntiset hoitopäivät päiväkodissa. Jokaisella vanhemmalla pitäisi olla mahdollisuus päättää itse lapsen hoitomuodosta oman perheen tarpeet huomioiden, puolison tulotasosta tai kertyneistä säästöistä riippumatta.

Miten pitkälle kotivanhemmuuden kurittaminen valtion/kuntien taholta voi mennä? Ja miksi näin toimitaan? Asuinkunnassani Asikkalassa on säästösyistä lakkautettu lasten leikkitoiminta, eli kunnalliset päiväkerhot, jotka on suunnattu juuri kotihoidossa oleville lapsille. Kuntalisästä nyt on turha puhuakaan... Me kotivanhemmat emme saa alennuksia esim. kulttuuri- tai urheiluharrastuksien ym. maksuista, toisin kuin muut pienehköjä etuuksia saavat, esim. eläkeläiset, työttömät tai opiskelijat. Jos haluamme tarjota lapselle näitä palveluita esim. varhaiskasvatuksen näkökulmasta, me maksamme sen ihan itse täysimääräisesti. Jos sairastumme tai loukkaannumme itse, emme saa sairaslomaa tai varahoitajaa lapsille. Kodinhoitajia ei ole enää olemassakaan, ei ainakaan tavalliselle perheelle, joka ei ole lastensuojelun asiakas. Voimme toki palkata yksityisen lastenhoitajan kotiin, mutta emme ole oikeutettuja kotitalousvähennykseen, koska meille maksetaan kotihoidontukea. Samoilla verovaroilla kalliimmin lapsensa päivähoidattava vanhempi on vähennykseen oikeutettu.

Peruspalveluministeri on syyskuun lopussa antanut kirjallisen vastauksen kysymykseen kotivanhempien toimeentulon parantamisesta. Sanahelinän seassa puhutaan muun muassa kuinka nyt selvitetään, miten edistää kotivanhempien asteittaista siirtymistä työelämään. Tämäkö se ratkaisu on, patistaa vanhempi töihin vuotta aiemmin? Se, että kotiäitiyden jälkeen työllistyminen voi olla vaikeaa, johtunee pitkälti siitä, etteivät työnantajat halua sairauspoissaoloja ja mahdollista uutta äitiyslomaa kustannuksikseen. Ne tulevat työnantajalle liian kalliiksi, eikä sillä ole mitään tekemistä muutamien kotihoitovuosien kanssa toisin kuin kriitikot väittävät. Sama ongelma koskee kaikkia muitakin synnytysikäisiä naisia - pätkätyöt ja määräaikaiset, vuosiakin ketjutetut työsuhteet aiheuttavat sen, ettei monella sitten ole sitä vakipaikkaa odottamassa äitiyslomalta tai kotihoidontuelta paluuta. Aitoa tasa-arvoa ei pysty saamaan millään vanhempainvapaiden tasauksilla tai kotihoidontuen lyhentämisellä, nainen kun on ja pysyy synnyttävänä sukupuolena. Lähimmäs tasa-arvoa voisi päästä jakamalla vanhemmuuden rahalliset kustannukset aidosti ihan tasan kaikkien yritysten kesken, miten ikinä se sitten käytännössä onnistuisikaan.

Lasten kotihoitamisen aika on lyhyt jakso ihmisen elämässä ja työurassa. Ja se pitäisi myös nähdä osana vanhemman luonnollista työuraa. Perhepäivähoitajan tekemänä lastenhoito on kunniallista työtä, mutta vanhemman tekemänä muka ei ole. Meillä kotivanhemmilla on kädet täynnä työtä. Siksi meillä ei ole aikaa lakkoilla ja nousta barrikadeille omia etujamme ajamaan. Meillä ei ole ryhdikästä ja tiukkaa puolestapuhujajärjestöä, joten meidät on helppo työntää syrjään budjettilistoilta, eikä faktoja saa lyötyä läpi mediassa. Missä viipyy esim. Lapsiperheiden etujärjestön kannanotto aiheeseen?

Meidän lapsiperheiden pitäisi vetää yhtä köyttä ja eikä asettaa vastakkain kotivanhemmuutta ja uravanhemmuutta. Perheet ja työurat ovat erilaisia eikä kaikkia voi puristaa samaan muottiin. Pitäisi vaatia kunnollista, lapsen edun mukaista varhaiskasvatusta niille pienille lapsille, jotka tarvitsevat hoitopaikan kodin ulkopuolelta. Kotivanhemmuus taas pitäisi nähdä ihan oikeana työnä, josta voisi maksaa saman verran palkkaa eli kotihoidontukea, kuin millä summalla kunnallista päiväkotipaikkaakin verovaroista tuetaan.

Nyt sivuutetaan täysin lapsen etu, jonka pitäisi olla kaiken päätöksenteon lähtökohtana. Niin surullista.