Draamassa on ideaa!

Draamaopettaja

/ #3 Nuorten hyvinvointi ja tulevaisuus

15.03.2012 16:34

Jos päättäjiä ja tuoretta presidenttiämme kiinnostaa nuorten hyvinvointi ja heidän tulevaisuutensa, niin draamasta tehdään kaikille yhteinen oppiaine. Olen opettanut draamaa valinnaisaineena kuutisen vuotta ja huomannut kuinka nuoret ovat päässeet tuntemaan itseään aivan toisella tavalla kuin perinteisessä opetuksessa. Osa kollegoista on ihmetellyt tätä ihmisenä kasvamista joidenkin nuorten kohdalla erityisen paljon.

Draamasta on ollut iloa lähiympäristölle, sillä pienellä paikkakunnalla ei harrastusmahdollisuuksia ja esiintymistilaisuuksia ole paljonkaan. Olemme kutsuneet päiväkotilapsia, vanhuksia ja vanhempia esityksiimme ja jokaisesta tällaisia tilaisuuksia tulisi järjestää enemmän ja useiden mielestä on erityisen upeaa, että draamaa opetetaan koulussa.

Levottomuus luokkatilanteissa on lisääntynyt huomattavasti viime aikoina, sillä nuorilla ei ole keinoja kuinka käsitellä vaikeita asioita, joita heidän lähiympäristössään voi tapahtua. Välillä nuori ei itsekään ymmärrä omaa käytöstään tai syytä siihen, minkä takia käyttäytyy levottomasti tai häiriöitä aiheuttaen. Draamatunneilla on mahdollisuus oppia itsestään paljon. Käsitellä itselle tärkeitä asioita turvallisessa ja kannustavassa oppimisympäristössä asiaan perehtyneen opettajan johdolla.

Mielestäni nuoremme ansaitsevat turvatun tulevaisuuden ja heillä on oikeus oppimiseen myös draaman keinoin - antakaamme heille siihen mahdollisuus!